MarjattaLaiho Jokainen ei ole hyvä jossakin – mutta kelpaa silti ihmiseksi.

Hevosenleikkiä Huizingan Nevadassa

Leikki on saavuttanut hypersoonisen ejakuloinnin tason.

Johan Huizinga toteaa vuonna 1938 ilmestyneessä teoksessaan Leikkivä ihminen (Homo ludens):

”Leikin olemassaolo vahvistaa jatkuvasti mitä korkeimmassa merkityksessä kosmisen asemamme yliloogillista luonnetta. [– –] Me leikimme ja tiedämme leikkivämme. Siis olemme enemmän kuin pelkkiä järkiolentoja, sillä leikki on järjetöntä.” (Suomennos 1947, sivu 11.) Vuonna 1939 alkoi toinen maailmansota.

Venäjällä vietetään joulua vasta loppiaisena länsieurooppalaisen Jeesuksen syntymäpäivän sijaan, vähän vuodenvaihteen jälkeen eikä ennen sitä. On kai jokseenkin varmaa, ettei Jeesus syntynyt joulukuun 25. päivänä, vaan joko aikaisemman tieteellisen käsityksen mukana syksyllä tai kymmenen vuotta sitten julkistetun uutisen mukaan 17. kesäkuuta. Uskonto on valtava pelimaailma. Sotiminen on toinen. Urheilu ilman muuta myös. Eikä se pyri tuhoamaan elämää ympäriltään kuten kaksi ensin mainittua. Leikki, peli ja kilpailu ilmaistaan monissa kielissä samalla sanalla, ja niiden merkitykset asettuvat paljolti päällekkäin myös suomessa.

_ _ _

Kilpajuoksun avaruuteen ylipäänsä voitti Neuvostoliitto ensimmäisellä Maata kiertävälle radalle laukaisemallaan Sputnikilla 4.10.1957, ja samoin seuraavan pelierän, elävän olennon lähettämisen avaruuslennolle ja turvallisen paluun. Ennen Juri Gagarinin parin tunnin pyrähdystä 12.4.1961 oli tosin Laika-koira singottu pelkällä menolipulla kokemaan karmeasti kärsien yksinäisen kuoleman palaamattomassa tekokuussa.

Kuumatkaleikissä talloi Yhdysvallat kilpakumppaninsa pienellä askeleella 20.7.1969. Sittemmin ovat kahden hiekkalaatikon kingin lisäksi mutkin maat päässeet ”avaruusvalloiksi” synergisellä yhteistyöllä avaruusasemilla ja tutkimusluotainten lähettämisessä aurinkokuntamme toisille planeetoille ja kauemmaskin.

_ _ _

Erään leikin lopetti historian ensimmäisten atomipommien pudottaminen Hirošimaan ja Nagasakiin Japanissa elokuussa 1945. Sen jälkeen on toistaiseksi vältytty saman lelun käyttämiseltä, mutta sitä on kovasti kehitetty tehokkaammaksi niiden tiettävästi yhdeksän valtion toimesta, joilla ydinaseita on. ”Kylmän sodan” uskottiin pitäneen ydinaseen laukaisunapit tökkäämättöminä ”kauhun tasapainolla”. Niin kutsutun Itäblokin painuttua historian hämärään 1990-luvun alussa luultiin, että ”vapaan markkinatalouden” suomat mahdollisuudet ohjaisivat koko maailman mielekkään kehityksen ja yhteistoiminnan tielle.

Toisen tien valitsivatkin lähes kaikki maailman maat, jotkut heti saatuaan kuin mentaalisesti vapaat kädet kansainvälisen oikeuden ennen kunnioitusta herättäneestä valvonnasta, toiset hitaammin havahtuen siihen, että ihmisoikeuksien aika on ohi. Toivon pilkahduksia ihmisälyn käytöstä mukavan elämän järjestämiseen on siellä täällä planeetan pinnalla, mutta niitä niistää sammuksiin talous- ja väkivaltaa harjoittavien mahtimaiden toiminta. Pienten valtioiden kestävän kehityksen toteuttaminen tyssää äkkiä isompien kaupallisiin ja kulttuurisiin pakotteisiin – ei välttämättä auki lausuttuihin, vaan ”vahvemman oikeudella” vaadittuun rauhaa, ekofiksuutta ja ihmisten yhdenvertaisuutta vähentävään politiikkaan.

Nyt on ydinaseleikkijä Venäjä saanut valmiiksi hypersoonisen eli moninkertaisella äänennopeudella kulkevan Avangard-taistelukärkensä. Presidenttii Vladimir Putinilla on yliote peniksenjatkeensa lerputtelussa verrattuna Yhdysvaltain Donld Trumpiin, joka vasta marraskuussa on iloinnut armeijansa Honolulussa ensi kertaa testaamasta hypersoonisesta eli yli viisinkertaisella äänen nopeudella etenevästä aseesta. Venäläislelun väitetään kulkevan 20-kertaisella äänennopeudella...

_ _ _

Entä jos emme osaisikaan leikkiä? Jos meillä olisi vähemmän empatiaa? Jos ajattelisimme vain yksitotisen loogillisesti, mitä on järkevintä tehdä, jotta mukavan asuinplaneettamme ekosysteemi kukoistaisi ja oman eläinlajimme kulttuurievoluutio saisi kehkeytyä tieteessä, taiteessa ja eettisessä perustelemisessa jatkuvasti yhä vapaammin miellettyä merkityksellisyyttä kohti?

 

Jospa lopettaisimme leikeistä kammottavimman? Kun lakkaisimme huolehtimasta kukin oman sielumme kuolemanjälkeisestä autuudesta tai tavoittelemasta ”maallisesta” elämästä vetäytymällä saavutettavaa nirvanaa, avautuisiko meille loogisesti toimiva arki, jossa ei enää nähtäisi syytä tehdä pahaa kellekään, vaan voisimme katsoa faktoja silmiin, käydä vuoropuhelua kaikista näkökulmista ja päätyä joko kaikkien hyväksymään konsensukseen tai demokraattisella äänestyksellä lopputulokseen, jonka jälkeen olisivat pulinat poissa?

 

Hävittäjäsotakoneilla ei rakenneta mitään tarpeellista. Mielettömiä sotavarustuksia ei tietenkään voida purkaa viikossa tai parissa. YK:n rauhanturvajoukkoja pitäisi olla paljon enemmän ja vahvoja kauppapakotteita kaikkia oikeasti ihmisoikeuksia rikkovia maita kohtaan. Tasapuolisesti. Meillä joillakin on todellinen tilaisuus vaikuttaa siihen, keitä vaaleissa valitaan päättämään päidemme yli niin meidän itsemme elämän olemisesta rakennusmateriaalia ihmisyydelle – tai sitä rikkova moukari – kuin tulevien ihmispolvien ja kanssaeläintemme yhteisessä ekosysteemissä mahdollisuudesta ollenkaan elää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat