MarjattaLaiho Jokainen ei ole hyvä jossakin – mutta kelpaa silti ihmiseksi.

Tarinoivien professoreiden aika on koittanut!

Leijuuko Helsingin yllä maanantaina 16.7.2018 tunnekylmä vai laiminlyöty vauvailmapallo?
Eli sekalaisia mietteitä hetkestä, jona Suomi on maailman keskipiste.

Mahtipresidentit, Venäjän Vladimir Putin ja Yhdysvaltaiin Donald Trump (sukunimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä), kohtaavat toisensa täällä vuoden 1975 Etyk:n (Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi) päätöskokouksen parhaan saavutuksen, ”Helsingin hengen”, syntysijoilla. En väitä enkä edes arvaile, onko jompikumpi tai ovatko molemmat heistä toisen tai toisen Britanniassa, University College Londonissa, psykopatialle altistavia tekijöitä tutkivan professori Essi Vidingin kuvaaman, käytöshäiriöitä aiheuttavan ”vamman” vaivaama.

Yle näytti perjantaina 13.7.2018, kuinka mielenosoittajat lennättivät Lontoossa ”kuusimetristä Trump-vauvaa esittävää palloa”. Yle kertoi myös Presidentti Trumpin sanoneen The Sun -lehdelle haluavansa ”välttää [Englannin] pääkaupunkia mahdollisimman paljon”. Suomen pääkaupunkia hän ei aio vältellä – täällä on jo hitsattu sadevesikaivojen kannet kiinni ja ohjattu torimyynti, julkinen liikenne sekä mielenosoitukset pois isojen presidenttien kulkureiteiltä ja paikallaoloajoilta.

Presidentti Putin ei ole näinä päivinä reissannut ”pahassa” lännessä mielenosoittajia välttelemässä, joten en osaa suomalaiskansallisen ”tasapuolisuuden” nimissä jakaa linkkiä tuoreeseen, tähän maanantaitapaamiseen niveltyvään pilakuvaan tai pilakapineeseen hänestä. Putin myös voi lennähtää Suomeen läheisestä Moskovasta, Trumpin on järkevää tulla tänne nukkumaan jo edelliseksi yöksi, kun on valmiiksi Euroopassa.

Perjantain Helsingin Sanomat kertoi suomalaissyntyisen professori Essi Vidingin näkemyksistä:

”Tunnekylmien lasten aivoissa ovat normaalia passiivisempia ne aivojen osat, jotka normaalisti reagoivat muiden ihmisten hätään. Sen sijaan kaltoin kohdeltujen lasten ryhmässä nämä osat aivoista ovat yliaktiivisia.

’Molemmilla ryhmillä on siis epätyypillinen reaktio mutta ihan erilainen. Vaikka molemmat saisivat käytöshäiriödiagnoosin, syy käytöshäiriöön eroaa täysin. Kun mietitään hoitomuotoja, he tarvitsevat apua eri asioiden kanssa.’

Tunnekylmään lapseen ei vaikuta millään tavalla, että toisella on hätä tai tämä itkee. Hän voi edelleen jatkaa hyökkäystään uhria vastaan, sillä hätäsignaalit eivät haittaa lainkaan.

Toisen ryhmän lapsilla sen sijaan on aivan normaali reaktio muiden ihmisten hätään. Nämäkään lapset eivät välttämättä tee sosiaalisesti oikeita asioita, mutta heistä ei tunnu hyvältä nähdä toisten ihmisten hätää, Viding täsmentää.”

Hoidoksi tunnekylmyyteen eli psykopatiaan professori suosittelee porkkanan tarjoamista kepin sijasta:

”Tunnekylmien lasten kasvatuksessa tarvitaan Vidingin mukaan luovuutta, sillä normaalit lasten kasvatusmenetelmät eivät heihin tehoa. Kun normaalille lapselle selittää, ettei Timoa saa lyödä, koska Timolle tulee paha mieli, lapsi ymmärtää sen.

’Tyypillisesti lapsille tulee tällöin paha ja syyllinen olo. He ymmärtävät, miltä tuntuu, kun itkettää. Lapset myös haluavat tuottaa iloa. He pitävät siitä, että äiti nauraa tai isä taputtaa olkapäälle ja sanoo jotain rohkaisevaa.’

Tunnekylmää lasta ei kiinnosta myöskään muiden ilahduttaminen, eikä hän reagoi edes rangaistuksiin samalla tavalla kuin muut lapset.

Miten siis voi kasvattaa tunnekylmää lasta?

Lapseen saattaa tehota sellainen palkinto, joka saa hänet ymmärtämään, että hyvä käytös on oma etu, Viding kertoo. Lapsi voi siis käyttäytyä hyvin saadakseen palkinnon, joka häntä kiinnostaa.”

 

Minulle valkeni artikkelin lukemisesta taas vähän lisää ihmisen psyyken toiminnasta. Psykopatia ja sosiopatia ovat vanhastaan tuttuja käsitteitä – vaikken niitä varmastikaan kouluttamattomuuspohjaltani kunnolla tajua. Helmikuisessa Hesarissa Niuvanniemen oikeuspsykiatrisen sairaalan johtava lääkäri Eila Tiihonen kuvaa psykopaatteja näin:

”Heillä on halveksuva ja vastuuton suhtautuminen toisiin ihmisiin. Se luonnollisesti värittää kaikkia ihmissuhteita. Muut ihmiset voivat jäädä asemaan, että heidän kanssaan ollaan kavereita niin kauan kuin siitä on itselle hyötyä. Pyyteetön vastavuoroisuus ja altruismi puuttuvat.”

Olen aikoja sitten lukenut jonkun psykiatrin sanoneen, että valtaosa keskuudessamme elävistä psykopaateista ei aiheuta vahinkoa toisille ihmisille juuri siksi, että he ovat oppineet, millaisesta käyttäytymisestä ympäristö suuttuu ja reagoi tekijälle epämiellyttävin toimin: moittimalla, oudoksumalla, sulkemalla pois porukasta tai esimerkiksi vanhempien antamin rangaistuksin. Näin muiden tunteista täysin piittaamatonkin on omaksunut rutiininomaisen hyvän käytöksen – ja olettamieni psykopaattien kohtaamisteni perusteella usein jopa erityisen huomaavaisenkin.

Tämä on tietenkin vain omaa keittiöpsykologiaani, mutta olen pannut merkille, että nimenomaan myöhemmin saamieni tietojen mukaan todellista, raakaakin, perheväkivaltaa tehneet tai muuten varsinaisia ilkitöitä, esimerkiksi taloudellista hyväksikäyttöä, läheisiinsä kohdistaneet ovat tuntuneet poikkeuksellisen empaattisilta ja hyväntahtoisilta kahvipöytäkeskusteluissa, jossakin yhteisessä puuhassa tai muuten elämässä ei ihan läheisinä kanssamatkustajina. He ovat luoneet itsestään harvinaisen luotettavan kuvan ja keräilleet irtopisteitä olemalla aina ystävällisiä, reiluja ja herkkiä hoksaamaan toisten tarpeet, yhtä hyvin maitotölkin ojentamisena ruokapöydässä sitä kaipaavalle kuin lohduttaessaan kertakaikkisen kovan kolhun kokenutta kaveriaan. Todellinen psykopaatin karva on paljastunut vasta, kun joku ”ystävistä” on sattunut asemaan, jossa tuo tunteeton tyyppi on hyötynyt häneen kohdistuvasta epäoikeudenmukaisuudesta ja toteuttanut sen muitta mutkitta itse tai liittynyt johonkin ”vastapuoleen”, joka toimii moraalisesti väärin kyseistä ihmistä kohtaan. 

 

Kuvajournalismia ala- ja yläviistoon

Ylen haastattelussa 11.7.2018 (nettiartikkeli https://yle.fi/uutiset/3-10298446?utm_source=facebook-share&utm_medium=s... ja Yle Areenan audiotallenne https://areena.yle.fi/1-4482662) taiteen tohtori ja valokuvataiteilija Harri Pälviranta arvioi Trumpista ja Putinista julkaistujen kuvien esittämää perinteistä ”maskuliinista kehokulttuuria”. Hän mainitsee poliittisiin päättäjiin liimatun ”myrkyllisen maskuliinisuuden”, jossa miesoletetun kuviin on ”välivallan siemen sisään rakennettuna”.

Putinin usein yläruumis paljaana harrastamat miehiset uroteot yksinkertaisissa, suorastaan askeettisissakin raameissa tai kuvattuna koskemattoman luonnon siluettia vasten vaikuttavat ensin suorastaan vastakohdalta Trumpin omahyväiseen keekoiluun kullan ja kimalluksen, eittämättömän vaurauden, keskellä. Valokuvaajatohtori myöntää kuitenkin toimittaja Atte Uusinokan kysymykseen heidän molempien ilmentävän erilailla konservatiivista miehisyyttä. Tässä ”poikien” keskustelussa ei tuoda feminisminäkökulmaa selkeästi esiin, mutta Harri Pälviranta epäilee, ettei tunne venäläisen sielunmaiseman ”maskuliinisuuden ideaa” ja että Putin tuottaa itsestään kuvastoa paljolti kotiyleisölleen. Minä epäilen sen yleisön feministisen herännäisyyden saattavan olla jälkeenjäänyttä. Ei naispuolison meidän päivinämme tarvitse hankkia itselleen suojaksi vahvaa nuijasankaripuolisoa eikä laumansa johtajaksi sotahullua riehujaa. Tai ei ainakaan kohta, kun #Metoo on valloittanut koko maailman.

Pälviranta moitiskelee toimittajien ”pässilauman” Trumpista tuottamaa ”urpokuvastoa”, joka alatyylisyydessään vain vahvistaa tämän kannattajien myötäloukkaantunutta fanitusta, eikä toisaalta tympäisevyydessään lisää vastustajienkaan uskoa näkemystensä oikeellisuuteen. 

Silti ”Pälvirannan mielestä vakavasti otettavaa kuvaviestintää olisi tehtävä arvostavasti ja harkiten, koska muuten voi käydä niin, että kuvavalintojen avulla jaetaan Trumpin kannattajia ja vastustajia entistä vahvemmin kahteen leiriin.” (Ylen puheesta sujuvoittama kooste.)

 

Haloo, täällä Helsinki!

Suomi on pelkkä tapaamisalusta. Kuitenkin upeimmankin kulta-astiakattauksen alta pilkottaa tarjotin. Meillä on tärkeä rooli viestiä ”arvostavasti ja harkiten” niin kuvin kuin sanoin, kun maailman median kamerat ja mikrofonit on suunnattu meihin. Ainakin itsestämme antamamme kuvan pystymme valitsemaan vapaasti sivistyskansan tai urpopässien kansiosta. Emmekä ole vastuussa siitä, mitä vieraamme sanovat. Eikä meidän tarvitse selitellä heidän mahdollisia kummallisia edesottamuksiaan. Ei meillä myöskään ole lupaa tulkita arvovieraiden ulosantia muka muita paremmin sitä ymmärtävinä. Reipasta journalismia toki saa julkaista niin suomalainen kuin maailman media, ja haastateltavat asiantutijat vastaavat omista näkemyksistään. Se on sananvapautta. Suomessa se on.

Todennäköisesti jotkut monissa eri tempauksissa mieltään ilmaisevat tulevat sortumaan ikäviin, väärin toimivina pitämiään valtiomiehiä halventaviin ylilyönteihin. Ne nostetaan tietysti otsikkoihin ja levitetään näkyvimmin yleisölle. Onneksi ne mielenosoittajat, jotka ovat halukkaimpia tekemään ilkivaltaa tai jopa väkivaltaa, ovat jommankumman vierailijapresidentin kiihkeitä kannattajia. Toivottavasti heille ei synny keskinäistä kahinaa. Luultavasti he voivat kokea syvääkin yhteenkuuluvuutta, kun kymmenettuhannet suomalaiset marssivat meidän ihmisoikeuspuolustajien ja kotiekosysteemimme elämää vaativien riveissä. Suvakkihuoria vihaavat kaikki fasistit. Haluaisin kovasti, että kotimaani vaikuttaisi rauhan ja ihmisoikeuksien edistäjältä kuten vielä pitkään Etyk:n jälkeenkin, myös kansalaisten ruohonjuuritoiminnassa.

 

Vallan huipulla saa lakata kuulemasta?

Harri Pälviranta toteaa, etteivät presidentti Donald Trumpista tarkoituksella julkaistavat kuvat, joissa ”alleviivataan hänen ääliömäisyyttään”, vähennä mitenkään hänen valtaansa. Mahtaako Vladimir Putinin suhteen olla toisin? Jos hänestä leviteltäisiin oudoista kuvakulmista lauottuja otoksia, joissa naama vääristyy tai suu on hölmösti auki, laskisiko venäläisten piirissä hänen suosionsa – ilmeisesti aidosti olemassa oleva, vaikka voikin kysyä, onko vaihtoehdoista faktatietoa saatavilla? Ainakin yletön herkkähipiäisyys taannoisen Pussy Riot -provokaation vuoksi ja ylimitoitetut vankeusrangaistukset bändin tytöille saivat täältä lännestä katsovan tuumimaan, eikö sellainen kärpäsen nosto härkäseksi anna valtionpäämiehestä jo naurettavan kuvan – ja saa ihmisten arvostuksen laskusuuntaan.

Pidän yhden uskontokunnan pyhäkössä, kristillisessä kirkossa, esitettyä Putinin vastaista performanssia ääliömäisenä tempauksena. Vaikka juuri Putin onkin kietonut Venäjän ortodoksisen kirkon ja valtiovallan takaisin vanhaan tsaarinajan symbioosiin, yhdessä vastustamaan ihmisoikeuksia ja avointa demokratiaa, olisi fiksua olla loukkaamatta suurella pensselillä ison kansanosan uskonnollisia tunteita, kun tahtoo vaikuttaa reaalipolitiikkaan. Sellainen enemminkin työntää tukijoita pois periaatteessa oikeita asioita ajavilta kuin vetää uusia mukaan ihmisoikeustaisteluun.

Saman äärivanhoillisen uskonnollisuuden kytkemisen rasismin uuteen nousuun viralliseksi ja laajasti hyväksytyksi politiikaksi on tehnyt Donald Trump tahollaan. Hän tiettävästi nauraa makeasti itsensä pilkkaamiselle. Se on varmasti viisaampi tapa kuin suivaantuminen joka tölväisystä. Amerikkalaiset eivät ihan heti suostuisi suidensa laastarointiin: on Yhdysvaltain perustuslain ”vapausaate” jonkin verran myönteistäkin tuonut kansan kollektiiviseen tajuntaan, vaikka se takaakin konservatiivisimpien mielestä myös ampuma-aseen vapaan käytön hätävarjeluksi vaikeasti arvioitavissa tilanteissa.

Yhdysvalloissa on ilmennyt käsittämätöntä poliisiväkivaltaa vähemmistöjä kohtaan jo ennen Trumpia. En tiedä, oliko Venäjällä hiljaisesti vaiettua väkivaltaa ei-heteroseksuaaleja kohtaan ennen Putinin suorittamaa homofobiansa kirjaamista valtion lakiin. Sen jälkeen on mediatietojen mukaan tullut Venäjän homouhrien kimppuun käyville yhtä vallitsevaksi rankaisemattomuuden kulttuuri kuin ”väärän värisiä” murhaaville amerikkalaispoliiseille on vanhastaan ollut. Trump lienee kateellinen Putinille ainakin siitä, että tämä pystyi myös laittamaan ”miehisille miehille” lailliseksi vaimonsa pahoinpitelyn, mihin ei demokratiaa teeskentelevässä Yhdysvalloissa taitaisi sentään tulla republikaanien tukea riittävästi.

Nuo toimet eivät ole vähentäneet presidenttien Putin ja Trump valtaa. Heillä ei ole syytä kuunnella, mitä kansa heiltä toivoisi. Vaalithan ovat todistaneet, että enemmistö antaa täyden tukensa harjoitettavalle politiikalle. Mitään moraalista selkärankaa ja todellisesti olemassa olevien perinteisten, humanististen arvojen mukaan toimimista ei kumpikaan iso kansa odota. Me muissa maissa sitä vastoin saatamme edellyttää hallitsijoiltamme eettisten perusteiden esittämistä teoilleen. Voimme nähdä myös yläpuolellamme tehtävien vääryyksien olevan pahoja. Meistä monien mielestä valta ei valkopese väärämielisyyttä, eikä lakaise maton alle koko ihmiskuntaa ja maapallon ekosysteemiä uhkaavien katastrofien kiihdyttämistä. Siksi huudamme omien päättäjiemme lisäksi kovaa ja korkealta myös Putinille ja Trumpille.

 

Paluu Etykistä alkaneelle hennon toivon tielle?

Pekka Haavistolta kysyttiin vuosia sitten jossakin haastattelussa (ei tule heti vastaan nettihaulla), miten hän voi istua tyynesti neuvottelemassa jonkin terroristijärjestön päällikön kanssa YK:n teltassa, kun tietää tämän johtamien taistelijoiden samaan aikaan murhaavan, raiskaavan ja ryöstävän muutaman kymmenen kilometrin päässä viidakkokylässä viattomia ”vihollisheimonsa” jäseniä. Rauhanneuvottelijan vastausta en muista tarkasti, mutta sisältö oli, että se on nopein ja usein ainoa mahdollinen tapa saada väkivalta loppumaan.

Toivon samaa globaalin ihmiskunnan ”terroristijohtajien” kanssa ”neuvottelemiselta”. Ehkä vain noin 20 prosenttia maailman väestöstä elää oikeusvaltioissa, joissa vallitsee jotensakin riittävän tasoinen sananvapaus ja demokratia ja joissa ihmisiä ei jaeta joillakin mielivaltaisilla syillä, kuin ”rotuopillisesti”, hyväksyttäviin ja yhteisöstä ulos suljettaviin ”kansanryhmiin”. Miksi meilläkin, EU:n avoimissa – valitettavasti myös joissakin sulkeutumassa olevissa – demokratioissa, ihmiset vapaaehtoisesti äänestävät vailla eettistä selkärankaa olevia öykkäreitä johtajikseen?

Suomessa suuren kansanosan perusturvallisuuden on täytynyt järkkyä sukupolvesta toiseen lisääntyvästi. Ei lapsuudessani 1960-luvulla olisi ollut mentaalista tilaa eikä varsinkaan tilausta avoimen rasistisille poliittisille liikkeille, vaikka rakenteellista piilorasismia, naisten, vammaisten, ei-heteroiden ym. syrjimistä ei yleisesti tiedostettukaan vääryydeksi. Silloin kuitenkin nähtiin toinen ihminen edes kapeasti saman ihmisarvon omaavana kuin katsoja itse. Se oli kristillisiin arvoihin pohjautuva itsestäänselvyys, muillakin kuin koulun pakkouskonnon tunneilla opetettu. Luulin sen muuntuvan 1970-luvulla sekulaariksi, kiistattomaksi yleisinhimillisten perusarvojen kunnioittamiseksi, YK:n ihmisoikeussopimusten virallisesti vahvistamaksi.

Me Euroopassa olemme päässeet kestävälle, vaikkakin jo haurastetulle ja horjuvalle, perustalle yhdenvertaisuuteen ja jokaisen kansalaisen kohtuullisten elämänedellytysten turvaamiseen pyrkimisessä. Yhdysvalloissa ja Venäjällä kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan, kääntynyt peruutusvaihteelle, palaamaan synkkään, heikoimpia kaltoin kohtelevaan menneisyyteen. Sekä Vladimir Putin että Donald Trump ovat heittäneet vesilintua ”dosenteilla” ja tutkimustiedolla. He yrittävät tehdä yhteiskunnistaan yhä enemmän eriarvoistavia ja ”perinteisten arvojen” mukaisesti määriteltyjä ihmisryhmiä sortavia. Faktansietokykyä ei suvaita kummassakaan maassa. Vallitseva fundamentalistinen uskonoppi on erilainen, mutta perustalta löytyvä rasismi ja ”vahvemman oikeuden” hyväksyminen on yhtä pelottavaa.

 

ETYK:llä oli yksi konkreettinen rauhaa turvaava seuraus: myöhemmin perustettiin Etyj (Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö), jota luonnehditaan eduskunnan sivuilla ”maailman laajapohjaisimmaksi turvallisuutta käsitteleväksi alueelliseksi järjestöksi”. Etyj:n tehtävästä kerrotaan: ”Etyj käsittelee turvallisuutta laajasta näkökulmasta. Keskeisimpiä toimialueita ovat asevalvonta ja aseidenriisunta, ennaltaehkäisevä diplomatia, demokratia, luottamusta herättävät toimet, ihmisoikeudet, taloudellinen ja ympäristön turvallisuus. Järjestön tavoitteena on tuoda valtiot tasa-arvoisina kumppaneina keskustelemaan ja sopimaan toimenpiteistä, jotka lisäävät yksittäisten maiden sekä kaikkien yhteistä turvallisuutta.”

 

Rauhaa ei voi rakentaa suorituskyvyltään parhaillakaan ja kustannustehokkaimmillakaan, valmistajavaltion eläviin maaleihin naapurimaassaan testaamilla, automaattitähtäimin varustetuilla ja Nato-yhteensopivilla pintatorjuntaohjusjärjestelmillä. Sota on poissa, kun aseita ei käytetä. ”Kauhun tasapainoa” ei ole. Turvallisuudentunne syntyy, kun aseita riisutaan. Sitä ei voi tehdä suit sait ihmisen hölmöyden luomassa nykyisessä maailmantilanteessa. On eletty aikaa, jolloin jokainen suosiotaan lisätä haluava länsijohtaja sanoi pyrkivänsä aseriisuntanaan ja ihmisarvoiseen rinnakkaineloon. Toisin tahtovat on sen jälkeen äänestetty valtaan. Rauhaan on pitkä matka. Maanantai 16.7.2018 voi olla yksi astumisen kestävä katukivi sillä tiellä. Kunpa se ei olisi kuokan isku asfalttiin eikä likavesivuodon tien pohjaa rapauttamaan päästävän reiän poraus!

Sekä Trump että Putin vaativat suu virneessä Suomea nostamaan puolustusmenojaan. Trumpille – joka painostaa erityisesti Natomaita varustautumaan enemmällä rahalla – se merkitsee valtavia asetilauksia Yhdysvalloista. Putinille – joka ei ehkä esitä vaatimuksiaan suorin sanoin vaan muin toimin – Suomen pitämistä ihmisoikeuksia kaventavalla ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rippeetkin poistavalla talouskurilinjalla, heikkona ja helposti manipuloitavana naapurina.

Molemmat ”ilmapallot” kohottavat siis Suomea irti järkiperäiseltä maan kamaralta kohti infantiilia varustelukilpaa ja muskeleiden pullistelua. Ehkä presidentit eivät oikeasti tiedä paremmasta. Jospa heitä on pienenä haavoitettu, kohdeltu kaltoin tai lyöty laimin? Tai jos he ovatkin tunnekylmiä psykopaatteja, eivätkä todellakaan pysty kokemaan inhimillisiä tunteita? Jälkimmäisessä tapauksessa he saattavat laskea etunsa olevan kansainvälisen tasapainotilan säilyttäminen ja oleminen paiskomatta toistensa nenän edessä ovia kovin tiukasti kiinni. Laiminlyötyjen tai kaltoin kohdeltujen lasten auttamiseksi ei Helsingin Sanomien jutussa kerrottu professorilta saadun hyviä neuvoja. Mutta hänhän tutkiikin nimenomaan psykopatiaa. Ehkä kellään ei ole tietoa, miten vääryyttä kokeneiden lasten mieleen saataisiin turva ja rauha, joiden perustalta he osaisivat nähdä hyviä ja kestäviäkin vaihtoehtoja. Kepittämisellä emme saa hyviä tuloksia. Mistä löytäisimme sopvat porkkanat kummallekin presidentille?

 

Dosentit esiin ö-mapista!

Professori Essi Vidingistä kertovan HS-artikkelin kommentoija ”Matti E Lehtinen 13.7. 9:08” päättää kirjoituksensa: ”Valtaosa lapsistamme ovat henkisesti epäkypsiä aikuisikään tultuaan, myös nuo tarinoivat professorit sitä useimmiten ovat itse.”

Ehkäpä niinkin. Ihmisiä me kaikki olemme, puutteita on jokaisella yhteiskunnan oksalla istujilla. Tänä ”totuuden jälkeisenä”, ”postfaktuaalisena”, antroposofisen maailmankauden sivistyksellisesti pohjimmaisena ajanjaksona on ainoa näkemäni toivo parempaan suuntaan pääsemisestä se, että alamme jälleen kuunnella ”dosentteja”, erotella faktoja fiktiosta, ja perustaa päätöksemme todellisuuden ilmiöille sekä tiedolle niiden keskinäisistä riippuvuussuhteista. Tiedon pitäisi olla valtaa. Valtaa tulee käyttää vastuullisesti.

 

Me jotka osallistumme sunnuntaina ja maanantaina tapahtumiin Helsinki Calling!, Amnesty@Helsinki Calling!, Trump ja Putin: Ikkunoista terveiset tyranneille! sekä Helsinki against Trump and Putin, tahdomme kaikkien ihmisten ja varsinkin meidän johtajiemme käyttävän laajaa älyään ja kansalaisten runsasta taitotietoa tämän kauniin kotiplaneettamme elämän turvaamiseen ja sen elävien asukkaiden hyvään kohteluun. Jokainen voi valita olla tekemättä pahaa, jos sen pystyy tekemään vaarantamatta omaansa tai läheistensä henkeä ja turvallisuutta. Monissa maissa joutuu asettamaan henkensä tai ainakin toimeentulonsa vaakalaudalle sanoessaan jotakin sellaista, mitä me nyt huudamme avoimesti kaduilla ja toreilla: Rakkaat lähimmäiset, eletään ihmisiksi yhdessä ja lakataan tappamasta ja sortamasta toisiamme!

Ihmisoikeudet ovat jokamiehenoikeus – koko kotiplaneetallamme!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MarjattaLaiho kuva
Marjatta Laiho

Pitääpä komentoida: en ole liittänyt hyperlinkkiä Matti E Lehtisen nimeen, mutta sellainen siitä vie ilmeisesti kaikkiin hänen HS-kommentteihinsa.

Toimituksen poiminnat