*

MarjattaLaiho Jokainen ei ole hyvä jossakin – mutta kelpaa silti ihmiseksi.

Ei auttanut yksi yleislakko, mutta ay-voimassa löytyy – ja rakkauden!

Heidät – SOS-hallitus lobbareineen ja hännystelijöineen – pakotetaan tajuamaan, että reaalimaailmassa on harmillisesti olemassa Suomen kansa. Kansaan syntyy koko ajan uusia vauvoja, kansalaiset opiskelevat uusia taitoja, keksivät tuottoisia innovaatioita (jotka ostetaan melkein aina ulkomaisille firmoille – miksi?), tekevät ahkerasti ja ammattitaitoisesti työtä joka alalla, sairastelevat, saattavat vammautua ja lopulta vanhenevat, mikä on kuolemaan johtava ilmiö. Sitten vasta kustakin kilpailukykyä nävertävästä, tuottamattomasta hylkiöstä päästään eroon. Häntä on mahdollista kohdella ihmisarvoa kunnioittavasti loppuun saakka. Ja alusta alkaen.

Valtiojohto ei voi ulkoistaa maasta erilleen niitä kansanosia, jotka kunakin hetkenä eivät osallistu kilpailukykyisinä tuottamiseen. Sipilän hallitus yritti ensin kuin koomassa ollen, ympäristöään havaitsematta ja siihen reagoimatta, sujauttaa läpi "yhteiskuntasopimuksensa" EK:n sanelemassa muodossa. Sitten se naureskeli meille typerille alamaisilleen, jotka kuvittelemme lastemme tarvitsevan päivähoitoa ja koulutusta, sairaidemme hoitoa ja vanhustemme tosiasialliset tarpeen tyydyttävää hoivaa. Nyt he taistelevat meitä jokaista, meidän yhä hyvinvointiyhteiskunnan piirteitä omaavaa, toimivaa ja lainmukaista arkielämäämme vastaan.

Tämä SOS-kopla on kuin kotipihan hiekkalaatikolle tunkeutunut naapuritalon tuhmien poikien sakki, joka alkaa heitellä hiekkaa kiltisti leikkivien silmille, iskee summittain lapiolla päähän kaikkia ympärillään, potkii hajalle huolella rakennetut hiekkalinnat ja ottaa muoviautot ja kauhakuormaajat haltuunsa antamatta tehdä niillä mielekästä rakennustyötä.

Toivon tähän maahan tulevan pian uuden, järjen käytön hallitsevien ihmisten muodostaman hallituksen, joka ei raunioita kestävää yhteiskuntarakennetta ja vie elämänhallintaa suurelta osalta kansasta, vaan antaa osaaville ihmisille mahdollisuuden mahtavaan tuottavuuteen, levolliseen puurtamiseen, luovaan innovatiivisuuteen – ja näin maalle kyvyn kilpailla rehellisesti ja voitokkaasti avoimilla maailmanmarkkinoilla.

We shall overcome!

Voimme voittaa vain, kun ketään ei jätetä voittajajoukkueesta.

Globaalisti. Tämän planeetan ekosysteemissä.

_ _ _ _ _

Yllä lainaan itseäni syyskuun 15. päivältä vuonna 2015. Koska päivitin kotimaamme hallituksen kutsumanimen SSS:stä SOS:ksi ja jätin ensimmäisen lauseen pois, en laittanut kuitenkaan sitaatteja tekstiin.

”Eivät he pysty jäämään välinpitämättömiksi ensi perjantain jälkeen”, sanoin ihan aluksi tuossa parin vuoden takaisessa Facebook-postauksessani, kommentoidessani Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan! -Facebook-ryhmästä jakamani Gandhin kuvan yhteydessä Juha Sipilän hallituksen alkutaipaleen surkeaa mähellystä. Jorinassani puhuttiin vielä SSS-hallituksesta kolmen hallituspuolueen (Keskusta–Kokoomus–Persusuomalaiset) silloisten puheenjohtajien mukaan (Sipilä–Stubb–Soini). Vuonna 2016 vaihtui useita ministereitä, ja Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Petteri Orpo korvasi valtiovarainministerinä valtioneuvoston jättäneen Aleksander Stubbin, jolloin hallituksen lempinimi muuttui SOS:ksi (Sipilä–Orpo–Soini).

Silloin syyskuussa 2015 oli seuraavana perjantaina tulossa ammattiyhdistysliikkeen osapäivälakko, josta tuli elämäni ensimmäinen oikea lakko. Kerran, pari olin aikaisemmin ollut työkaverien kanssa päällystakki päällä marssimassa kellokortille, kun oli saatu tieto liittojen pääsystä sopuun työnantajatahon kanssa ja lakon peruuttamisesta. Yhden kerran aiottiin mennä pelkästään omassa putiikissa villiin lakkoon erään ay-aktiivin laittoman kohtelun vuoksi. Silloin työnantaja antoi periksi ja suostui sopimaan asiasta siedettävästi juuri hetkeä ennen kuin lakko olisi alkanut.

Perjantaina, syyskuun 18. päivänä 2015 oma ammattiosastoni järjesti pikkubussikyydin Kalasatamasta kohti Rautatientoria, jossa oli ay-keskusjärjestöjen yhteinen kansankokous keskellä päivää. Kuljettaja arveli keskustassa olevan niin paljon ruuhkaa, ettei uskaltanut ajaa Pitkänsillan yli. vaan jätti porukan Hakaniemen puolelle. Tuli ylimääräistä potkuttelumatkaa. Jos olisi ollut lumikeli ja minulla, raajarikolla, kaksi sauvaa potkupyörän sijasta, enpä olisi pitkän torille raahautumisen perään hankkiutunut muutamaa kilometriä takaisin töihin. Enkä olisi päässyt kotiinkaan ennen kuin joitakin aikatauluissa myöhäisimpiä bussivuoroja alkoi kulkea puolilta öin – olisin siis istuskellut auki olevissa kahviloissa. Kun oli menopeli, palasin sillä toritapahtuman jälkeen duuniin, hissun kissun ja levähdellen. Reissun bruttokestoaika oli neljä tuntia. Sain seuravana päivänä vakavat moitteet pomoltani – kuten kai kaikki muutkin lakkolaiset. Kun ruokatuntiliukuma on maksimissaan puolitoista tuntia, jäi rokulia vain kaksi ja puoli tuntia korvattavaksi työajassa tekemällä pitempiä päiviä.

On sentään pieni lohtu, että olen saanut olla tuon kerran mukana myös lakkoaseella taistelemassa tämän puolesta: ”#STOP SAK, Akava ja STTK järjestävät yhdessä mielenilmauksen työn, sopimusoikeuden ja järjestymisvapauden puolesta, hallituksen pakkotoimia vastaan.” Muuten voi nähdä 47-vuotisen työurani valuneen suurelta osin hukkaan oikeistolaisen talouspolitiikan vankistamisen hyväksi, niin julkiselle sektorille kuin se painottuukin.

Ihmisoikeuksista tärkein on vihdoin nostettava näkyville: Jokaisella on oikeus olla tekemättä pahaa! Keneltäkään ei saa vaatia työskentelemistä ympäristöä tuhoavalla tavalla, tuotantoeläimiä rääkkäämällä tai kanssaihmisten ihmisoikeuksia loukaten. Hoivatyön tekijät tietävät, miten ammattietiikka edellyttää asiakkaita, potilaita, työssä tavattavia lähimmäisiä kohdeltavan. Jos heillä ei ole siihen resursseja, työnjohto tai ylemmät rahoittajatahot toimivat moraalittomasti.

Kuluttajat näyttävät olevan ainoa toivo vääntää tuotantokoneistoa toimimaan kestävästi, kaikkialla, koko tuotanto-, kuljetus- ja loppuhävitysketjun osalta. Jos me tavalliset ihmiset lakkaamme huolimasta käyttöömme epäeettisesti tuotettuja tavaroita ja palveluja, silloin markkinoiden ”näkymätön käsi” voi kerrankin tehdä hyviä töitä. Öljykatastrofin aineksista eroon pääseminen on varsin vaikeaa taviksen arjessa, ja muoviroskaamme nielemme jo tavanomaisessa ruoassamme. Päättäjiltäkin tulee joskus edellyttää rationaalista järkeä – eikä rehellisyyskään olisi haitaksi, vaikka sen toivominen sentään kuuluu satumaailmaan. Juha Sipilä hämäsi kai hyvin tarkoituksellisesti äänestäjiä väittäessään puoluejohtajille ennen eduskuntavaaleja 2015 tehdyssä kyselyssä itselleen tärkeäksi kirjaksi Suomi öljyn jälkeen -teosta. Pääministeri on selkeästi osoittanut viis veisaavansa kirjan esittämistä faktoista. Ei hän todellakaan ”kaiken maailman dosentteja” kuuntele – se ei ollut vitsi. (A-studion jakson 44 2.12.2015 ”katseluaika on päättynyt”, joten linkkaan Professoriblogin 4.12.2015.)

Vuoden 2015 minilakko aiheutti Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) laskelmien mukaan sadan miljoonan euron tappiot Suomen tuotantoelämälle. Aika vähän on muuten lakkoiltu Sipilän hallituskaudella, mitä nyt junat seisoivat yhden vuorokauden elokuussa 2017. Tämä syksy näyttänee närhen munat EK-SOS:lle.

Ikävä kyllä ei Sipilän SOS-hallitus ole saanut järkeä päähänsä alkuaikansa SSS-kokoonpanoa enempää. Se on vain jatkuvasti hakannut päätään oikeusvaltion vankkoihin sääntöseiniin ja vakiintuneisiin hyviin hallintotapoihin, jotka eivät pääministerin ja muiden valtioneuvostossa hörhöilevien hämmästykseksi sallikaan mitä tahansa lainsäädännöstä piittaamattomia diktaattorin otteita poliittiselle johdolle. Juha Sipilä yritti jo etukäteen olla trumpimpi kuin Donald Trump itse.

Joukkovoima[.com] on koettanut saada aikaan muutosta järkevän ja inhimillisen hallinnon suuntaan koko ajan, sitä ovat vaatineet Finlandia-palkintokirjailijat ja yliopistojen professorit, ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt, taiteilijat ja älylliset ajatushautomot. Sujuvaa ja turvallista arkielämää nousee kohta oikeudekseen osoittamaan Suomen kansa, josta löytyy vielä Saarijärven Paavoa ja Myrskyluodon Maijaa riittämiin, vaikka se on jo kolmatta vuotta painanut selkäänsä yhä kyyrympään ja hypellyt kuuliaisesti  Juha Sipilän prosessikaavioimassa kilpailukykyloikkaruudukossa EK:n pillin mukaan.

Sutkauttaja ja nyttemmin ulkoministeri Timo Soini toi suomalaiseen kielenkäyttöön käsitteen himmeli, tarkoittamaan itsetarkoituksellisesti monimutkaiseksi tehtyjä yhteiskuntarakenteita tai toimintoja – tai sellaisiksi paikkaa paikan päälle -menetelmällä ”itsestään” kehittyneitä. Juha Sipilä esitteli ennen maan pääpukariksi pääsyään valmistamaansa kakkaraa, todistetta suomalaisen Remontti-Reiskan mainiosta käsityötaidosta. Nyt hänen hallituksensa jäljiltä lojuu ympäriinsä jo sellainen määrä toinen toistaan ällöttävämmiltä lemuavia kakkaroita, että seuraavat hallitukset joutuvat lapioimaan niitä niska limassa kompostiin samoin kuin Herakleen odotettiin tekevän siivotessaan Augeiaan tallin lantavuoria. 

Herakles keksi antikin tarun mukaan johtaa joenuomat kulkemaan taivaallisen karjan tallin läpi huuhtoen suunnattomat sontaläjät mukanaan, eikä hänen tarvinnutkaan käyttää omia voimiaan urotyöhön. Länsimaisen humanismin vuo on juossut vuoroin vesirikkaampana valtaväylänä, vuoroin kuivahtavana purosena läpi vuosisatojen ja vuosituhantenkin. Jo ennen kirjoitettua historiaa pohdiskeltiin varmasti ihmisten kanssakäymisen ihanteellisia normeja ja käytiin kiistoja rauhanomaisella sovittelulla synnytetyn yhteistoiminnan ja ”vahvemman oikeudella” saavutettavan yliotteen paremmuudesta.

Olen lueskellut vuosien varrella mielissäni suomalaisen yleisen koulujärjestelmän opetussuunnitelmia ja vakuuttunut siitä, että jokainen uusi lapsi-ikäpolvi kohtaa aikuisten antaman eettisen opetuksen, joka on yhdenmukainen YK:n ihmisoikeusjulistuksen (1948) ja kansainvälisten sopimusten vahvistamien sääntöjen kanssa. Olen luullut, ettei kotimaassani kiihoteta lapsia väkivaltaisuuteen ja rasismiin – ne molemmat kun kielletään kaikissa julkisissa periaatepapereissamme. Vuosi sitten potkaistiin Helsingin Asema-aukiolla kuoliaaksi nuori mies. Hän ei kuollut heti paikalla, mutta päähänsä saamiinsa vammoihin kuitenkin. Hän oli ohi mennessään osoittanut paheksuntaa rasistisille kiihkoilijoille. Murhaajalla – vai kuolemantuottamukseksiko tuo raju pahoinpitely lie tulkittu – on kai suuri ihailijajoukko.

Eilen kuulin Elisabeth Rehnin sanovan Töölön kirjaston yleisötilaisuudessa, että hänellä on toivo maailman muuttumisesta paremmaksi. Hän mainitsi Afrikassa tapaamansa naiset, jotka vihollis- tai terroristijoukot olivat raiskanneet, ja jotka heidän miehensä olivat siksi hylänneet. Ministeri Rehn sanoi nähneensä niin paljon voimaa ja tulevaisuudenuskoa näissä hyljeksityissä naisissa, että täytyy olla mahdollista kääntää suunta meillä Euroopassakin, päästä pois rasismin ja väkivallan kierteestä. Keskustelun aiheena oli Ulla-Lena Lundbergin kirja Jää (Is).

Palatkaamme  takaisin humanistisen sivistyksen kehittämiseen! Me voimme sulattaa hyiset jääkuoret yhteisellä rakkaudella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat