*

MarjattaLaiho Jokainen ei ole hyvä jossakin – mutta kelpaa silti ihmiseksi.

Me olemme ennennäkemätön hirviö

HS-ANALYYSI 23.3.2015 mässäilee otsikoinnissaan rasismin lietsonnalla:

"Isis on ennennäkemätön hirviö – mutta miksi se haluaa hyökätä Euroopassa?"

Ingressissä annetaan kyllä oikea ja sinänsä muslimivihaan yllyttämätön vastaus ajatusviivan jälkeiseen kysymykseen: "Pakolaisista huolehtiminen Euroopassa sotkee Isisin propagandaa. Eurooppaan hyökkäämällä se pyrkii sekä kostamaan lännen ilmaiskuja että lietsomaan vihaa. Mitä suuremmaksi muslimiviha yltyy, sitä tyytyväisempi Isis on." Leipäteksti on täyttä asiaa.

Miksi Helsingin Sanomat asettuu silti otsikkotasolla tietoisesti ”sodan arkkitehtuurin” vahvistajaksi? Populistinen toteamus Isisin / Isilin / Islamilaisen valtion / kalifaatin olemisesta "ennennäkemätön hirviö" ei tietenkään ole katteeton väite. Otsikossa yhdistetään äärimmäisen tehokkaasti epärationaalinen väärinajattelija-muslimien kammo ja oikeassa olevien ”meikäläisten” turvallisuuden sekä luovuttamattomien, länsimaisten oikeuksien vaaraan saattaminen, ”eurooppalaisten arvojen” uhkaaminen. Se ei voi olla tahatonta. Onko HS ottanut asiakseen puolustaa vaatimusta ”Rajat kiinni!” samoin kuin se valitsi puolensa kansanäänestyksessä EU:hun liittymisestä ja tykitti mahtipontisesti liittymisen puolesta?

Koska Hesarin toimittajat tietävät erittäin hyvin nimen Isis liittyvän taviksen tajunnassa aina yhteen muslimien kanssa – ja median ansiosta yleisesti muslimien kanssa, eikä islamilaisissa maissa ilmenevän harvinaisen ja väkivaltaisen alakulttuurin kanssa – on haluttu ehdoin tahdoin entisestään demonisoida Islamia ja muslimeja tuolla otsikolla.

En tunne historiaa hyvin, enkä tiedä, onko moniakin tilanteita, joissa jokin toimija on ollut vastaavan kokoinen hirviö, suhteellisesti murhillaan ja terrorismillaan maailman väkimäärään nähden tai psyykkiseltä vaikutukseltaan. Sellaisia nähtiin tietysti toisessa maailmansodassa, ainakin fasistinen "Hitler-natsihirviö" kaasukammioineen ja japanilaisterrorismin vastaisessa sodassa "atomipommihirviö". Monet valtionjohtajat, enemmän tai vähemmän demokraattisesti valitut, ovat terrorisoineet omaa kansaansa, usein vain sen joitakin vähemmistöjä, ja tekevät sitä parhaillaankin. Valtiot ovat kautta aikojen laajentaneet alueitaan enemmän tai vähemmän julmissa hyökkäyssodissa, ja laajentanevat vastakin.

Ei ”Islamilainen Kalifaatti” ole niin outo lintu maailmassa: joitakin vuosia sitten Suomessakin keräsi kannattajakortteja puolueeksi pyrkivä yhdistys, jonka tarkoituksena oli saattaa meillä voimaan Raamattuun perustuva lainsäädäntö. Tuo tavoite kertoo jo sen, ettei se ”puolue” katsonut nykyisten Suomen ja EU:n lakien täyttävän Raamatun eettisiä vaatimuksia. Jotkut Suomessa asuvat muslimit ovat todenneet suomalaisen yhteiskunnan nimenomaan toteuttavan Koraanin ohjeita oikeudenmukaisuudesta. Oma arveluni on, että nämä muslimit ovat lähempänä omaa käsitystäni ihmisarvoisesta oikeusvaltiosta kuin ne, joille Suomi ihmisoikeuksia kunnioittavana demokratiana on Raamatun opin vastainen kauhistus. En kuvittele ”Raamattu-puolueen” halunneen käyttää silmittömän raakoja keinoja kansan panemiseksi ruotuun, ja pyydän anteeksi, jos joku alkoi sellaista kuvitella. Silkka raaka väkivalta on vain terroristien ja mielipuolisten rikollisten käyttämä työkalu.

Näin Husu kirjoitti elokuussa 2015:
”Islam on oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja demokraattinen uskonto - aivan kuin tämän päivän Suomi. Islam kunnioittaa toisten uskontoa ja jopa kehottaa elämään rauhassa muiden uskontojen kanssa. Näin tekee myös suomalainen lainsäädäntö ja suomalainen yhteiskuntakin tämän hyväksyy. Islam kunnioittaa ihmishenkeä ja tuomitsee jyrkästi hengenriiston yrityksenkin. Suomi toimii tismalleen samalla tavalla. Islam kehottaa huolehtimaan perheistä, naapureista, vanhuksista ja vammaisista. Suomi on yksi niistä (liian harvoista) maista, joka ottaa huomioon erilaiset ihmiset ja heidän haasteensa poliittisessa päätöksenteossa. Islam kehottaa kunnioittamaan eri mieltä olevia, eikä salli sen varjolla käydä käsiksi kehenkään. Suomi toimii samoin olemalla yksi maailman parhaimmista sananvapautta edistäviä maista. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.”

Varsinainen hirviö on väkivalta. Väkivallan hyväksyminen ihmisen työkalupakkiin on vastoin kaikkia muita kulttuureja kuin juuri väkivallan käyttöön omistautuneita. Meidän "hyvisihmisten” maailmalle on samantekevää, kuka tappaa, raiskaa ja heittää joukkohautoihin. Parhaiten pystymme vaikuttamaan omassa piirissämme väkivallan vähenemiseen. Eniten julmuuksia tavallisille ihmisille, paljolti muslimeille, tehdään noissa "Isis-maissa" itsessään ja sekä siellä että muun muassa Afrikassa monien muidenkin joukkioiden toimesta. Siksi tavallisen, tylsän arkielämänsä menettäneet pakenevat sieltä luoksemme. Miten me heitä kohtelemme, osoittaa meidän inhimillisyytemme. Isisin synnytti meidän "terrorismin vastainen sotamme", jossa sysättiin sumeilematta syrjään irakilaisesta yhteiskunnasta Saddam Husseinin "puolella" ollut virkamieskunta ja sotilaat. (Ks. Henkilökuva.) Palkattu työntekijä kuulee aika herkästi sitä kuusta, jonka juurella on hänen asuntonsa. Toimeentuloton ihminen tekee, mitä pystyy. Jos ihmiseltä riistetään mahdollisuus lainkuuliaiseen elämiseen – loppuiäksikin ehkä – on asiatonta syyttä hänen uskontoaan, kulttuuriaan tai etnistä alkuperäänsä alkavasta rikollisesta toiminnasta. Mitään rakentavaa kun hän ei saa tehdä.

Yle Uutisten Henkilökuvassa Hussein al-Taeesta (5.3.2016) on hänen isänsä kuvaus Irakista ennen sotaa: "Saddam Hussein vangitsee, kiduttaa ja teloittaa kansalaisiaan, mutta länsimaita ei vielä oikein kiinnosta." Meillä EU:ssa on voimassa erinäisiä ihmisoikeus- ja sosiaalisten oikeuksien sopimuksia, jotka vaativat jokaisen alueella asuvan saavan elää ihmisarvoista elämää. Ne, jotka täällä ryhtyvät itsemurhapommittajiksi, ovat meidän luomuksiamme. Miksi meitä "ei kiinnosta" poistaa vakiintuneita, usein juuri nuoria yhteisöstä syrjäyttäviä käytäntöjä eurooppalaiselämästämme? Talouslamakin lähtisi, jos "kiinnostuisimme" pitämään koko ihmisyhteisön mukana mielekkäässä elämässä lähiyhteisöjensä markkinapalveluja käyttämässä.

Toki me eurooppalaiset saamme olla huolissamme omasta turvallisuudestamme ja pikkuisen länsimaisen, humanistisen kulttuuripiirimme arvoista. Jos kuitenkin puhumme negatiivisesti leimaavasti niistä, joiden toivoisimme ottavan onkeensa samat arvot tai ainakin kunnioittavan meidän oikeuttamme elää niiden mukaan, tyydytämme kovasti Isisiä. Hesarin otsikosta se virnistää leveästi. ”Kalifaatissaan” Isis hoitaa valtion velvollisuuksia. Pidettiinhän natsi-Saksassakin hyvin huolta "arjalaisista" oikeinajattelijoista samalla kun heidän naapureitaan, työtovereitaan ja professoreitaan vietiin keskitysleirille. Miten EU-kansalaisten kohtelu poikkeaa natsien tai Isisin suhteesta alamaisiinsa? Meillä on jo ”keskitysleirit” työttömille, vammaisille, vanhana raihnaistuville ja muuten "kelvottomille" kansalaisille, hajasijoitettuina "tuottavien kilpailukykyloikkaajien" keskuuteen. Miksi?

Hussein al-Taee kertoo Ylen jutussa elämänsä ensimmäisestä muistosta: "Isoäidin katse on hätääntynyt. Mummi pitää kolmevuotiasta pojanpoikaansa olkapäistä ja katsoo silmiin. 'Bagdadia pommitetaan'.[– –] Oli vuosi 1986 ja Irak ja Iran kävivät sotaa jo kuudetta vuotta." Oma isäni koki 13-vuotiaana sodan alkamisen syksyllä 1939, eikä aivan ehtinyt mukaan rintamalle, vaikka intoa siihen riitti. Sotaanpääsemättömyystraumasta en ole kuullut muilla, muuta isäni tuskin oli ainoa sen potija. Halu mennä tappamaan oli ja on minulle täysin käsittämätön. Siitä kai johtui ikuinen skisma isän ja minun välillä. En näe mitään kunnioitettavaa sotasankaruudessa sinänsä. Tietenkin yksittäisissä tilanteissa on julminkin murhaaja voinut osoittaa ihailtavaa urheutta tai suurta jaloutta pelastaessaan muita. Totaalikieltäytyminen on minusta periaatteessa ainoa moraalisesti oikea teko sodassa.

Käytännössä YK:n ja muiden vastuullisten tahojen rauhanturvatoiminta, myös joskus ”rauhaan pakottaminen”, on ehdottoman tarpeellista tässä ihmiskunnan henkisen kypsyyden alkuvaiheessa, ja suomalaisetkin siinä mukana olevat ovat sankareitani. Näen armeijoiden ylläpidon vielä välttämättömänä, varmaan pitkänkin aikaa, kunhan selvästi sanotuksi tavoitteeksi asetetaan niiden lakkauttaminen. Ihmisäly riittää asioiden hoitamiseen fiksummin.

Suurimpia sankareitani ovat ne, jotka koettavat ennalta ehkäistä pommien pudottamista kolmevuotiaiden päälle ja heidän hukuttamistaan myrskyävään mereen. Ylen Henkilökuva: ”Al-Taee muistaa lapsuudestaan veriset autolavat, joilla haavoittuneita kuljetettiin. [– –] Pakolaisleirin murhat, skorpionit ja kaivoveden, josta tuli suuhun kamelinkarvoja.” Lapsen ihmisoikeus on saada elää tekemättä pahaa kenellekään. Ja aikuisen. Valtterista tuli julkkis maanantaina 21.3. aamu-tv:ssä, ennen uusimpia terrori-iskuja. (Euroopassa uusimpia – mitä muualla lienee tapahtunutkaan?) Hänen äitinsä kysyy: ”Eikö meidän aikuisten velvollisuus ole suojella lapsia?” Meidän aikuisten velvollisuus on opettaa lapsille, miten eletään ilman väkivaltaa ja syrjintää. Olemalla hyvänä esimerkkinä. Tarjoamalla jokaiselle lapselle kamelinkarvatonta puhdasta vettä.

Saku Timosen tämänpäiväinen blogi Imagessa on otsikoitu nasevasti: Päättömät kanat ja järjen ääni. ”Kun jotain kamalaa tapahtuu, niin ensimmäisenä siihen reagoivat ne, joilla on vähiten sanottavaa. Heidän viestinsä on sekoitus pelkoa, vahingoniloa ja vihaa.” Mitähän syytä tällaisiin viesteihin voi yleensä olla?

Timonen on kerännyt tunnettujen rasistien kommentteja, mm, Olli Immosen. Esitettyään surunvalittelunsa eilisissä Belgian terrori-iskuissa kuolleiden omaisille Immonen kirjoittaa Facebookissa: ”Toiseksi haluan toivottaa hyvää rasismin vastaista viikkoa kaikille. Olen ollut jo pitemmän aikaa huolissani erityisesti kantasuomalaisiin kohdistuvan vihapuheen, rasismin ja väkivallan voimistumisesta maassamme. Kuten tiedämme, erityisesti nuoret suomalaiset naiset ovat joutuneet nykyisin enenevissä määrin sekä internetissä että ulkona liikkuessaan kuulemaan monenkirjavaa solvaamista ja haukkumista ulkomailta Suomeen tulleilta vierasmaalaisilta.”

Mielenkiintoinen väite tuo ”vierasmaalaisilta” kuultu ”solvaaminen ja haukkuminen”. Törmäsin siihen nyt itse ensi kertaa. Olisi kiva, jos Immonen vaivautuisi kopioimaan muutaman esimerkin näytteeksi tuollaisesta toiminnasta. Vai ovatko kyseessä erään tolkuttoman poliittisen henkilön muslimivirpojiin kohdistaman halveksunnan tapaisiin maakalaisten ulostuloihin saadut vastineet, ehkä asiattomuuksiin annetut järkiperäiset kommentit?

Sana ”kantasuomalainen” tarkoittaa muinaisen kantasuomen puhujaa. Heitä asui Suomenlahden molemmin puolin. On olemassa vanha ja mainio termi, joka merkitsee syntyperäistä maassa asujaa: maakalainen. Puhutaan siis mieluummin ”maakalaisiin kohdistuvan vihapuheen, rasismin ja väkivallan voimistumisesta”. Ja tuodaan esiin todelliset tapaukset! Minua on häiritty kadulla satoja, ellei tuhansia kertoja. Useimmiten sanallisesti, mutta kolminumeroisella luvulla on ilmaistava myös fyysisen koskemattomuuteni loukkaukset. En ole vieläkään vahingoittunut vakavasti, tavallisinta on ollut juopon tarttuminen käsivarteeni ja parin irti riuhtaisuni jälkeen luovuttaminen – yleensä kiukkuisesti huoritellen. Toistaiseksi ahdistelijoiden joukossa ei ole näkynyt ketään, joka ei olisi vaikuttanut suomalaiselta maakalaiselta. Tämä on kokemukseni ”naisrauhasta” vuodesta 1965 alkaen, jolloin suomalaiskadut olivat vielä varsin ulkomaalaisettomia. Havaintojeni mukaan hyvin käyttäytyvät ei-maakalaiset parantavat nykyään keskimääräistä katukäytöstä. Luulen ei-suomalaissyntyiseltä näyttävien naisten saavan kuulla moninkertaisesti enemmän ”monenkirjavaa solvaamista ja haukkumista” kaduilla, kaupoissa ja kahvioissa kuin meidän maakalaisnaisten – näin arjen näppituntumalta – ja enimmäkseen suomalaissyntyisten maakalaismiesten taholta.

Olen miettinyt, tulkitsevatko Suomen maakalaiset muualta tulleiden vilkkaampaa puhetyyliä ja elehtimistä helposti väärin. Italialainen kovaääninen keskustelukulttuuri tunnetaan ja hyväksytään meilläkin, naureskellen. Koetaanko puhe jollakin ”oudommalla” kielellä tai englanniksi tai suomeksikin käydyssä keskustelussa kovemmalla äänenvoimalla esitetty vastakkainen mielipide ”solvaamiseksi” tai ”vihapuheeksi”, vaikka toinen osapuoli odottaa innoissaan yhtä kärjekkäitä vastaväitteitä mielestään tavanomaisessa, ystävällisessä juttelussa?

"Sanat ovat tekoja." Jos tahdotaan lopettaa katutason rasistinen väkivalta ja rauhoittaa vähitellen myös nuo "ennennäkemättömän" hirmuiset uhkaajat, saada heidän järjestönsä kuivumaan kasaan kannatuksen puutteessa, kaikkien rauhantekijöiden on sanottava se. Kaikkien tavallisten ihmisten, jotka eivät halua elää väkivallan keskellä tai muidenkaan ihmisten toisissa maissa joutuvan elämään sodan ja hävityksen kauhuissa, on lopetettava vaikeneminen! Ei ole ”puolueettomuutta” seurata hiljaa sivusta, kun kaveri kiskotaan junanvaunuun keskitysleirille vietäväksi tai kerjäläisleiri ajetaan puskutraktoreilla matalaksi. Ei ole kannanotto hyvien käytöstapojen ja suvaitsevaisuuden puolesta pysytellä kotona, kun loukattujen ihmisoikeuksien takia marssitaan kadulla. Pään kääntäminen toiseen suuntaan, kun rasistimarssi kulkee ohi, ei ilmennä sivistyneisyyttä ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen kunnioitusta. Niin tekivät natsien vallan mahdollistajat. Kukaan ei ole sivullinen.

Kenelläkään ei tietenkään ole velvollisuutta riehua suuna päänä kaikissa kansalaistempauksissa, joilla tahdotaan vahvistaa ihmisoikeuksien yhdenvertaista toteutumista. Mutta jos jättää sanomatta eriävän mielipiteensä kuullessaan keskustelukumppaneiltaan rasistisia tai fasistisia edesottamuksia, eikä puutu omissa arkipuitteissaan kohtaamaansa syrjintään, silloin puolustaa niitä. Ääneen puhuminen ja julkisesti kirjoittaminen on viestin lähettäjän vastuulla. Sellaisten ilmaisujen käyttö, joiden tietää johtavan helposti rasistiseen väärinymmärrykseen, on valinta pitää yllä pahuuden voimien vaikutusta ja lisätä väkivaltaa. Väärinkäsityksiä sattuu aina eri tavoin ajattelevien ihmisten kesken. Niistä on suostuttava keskustelemaan avoimesti. Jo muiden tarpeiden ja toiveiden tiedostaminen luo luottamusta, vaikka toinen toistensa vaatimuksia ei hyväksyttäisikään.

Hussein Al-Taee työskentelee Martti Atisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Irak-projektissa. Hän sanoo:”Yksi asiayhteydestään irrotettu ja väärinymmärretty lause voi tehdä paljon tuhoa työlle, joka perustuu puolueettomuuteen ja täydelliseen luottamukseen Irakin eri osapuolten välillä.” Niinpä. Kun kahden raitiovaunupysäkin välilläkin voi kaksi suomalaista eksyä väärinkäsitysten viidakkoon, puhumattakaan erilaisen kulttuuritaustan omaavista suomalaisessa keskustelemattomuuskulttuurissa, on todella herkkien kriisitilanteiden selvittely aivan toista luokkaa.

Henkilökuva-jutussa todetaan:

”Terroristit voi tappaa luodeilla, mutta terrorismia ei.” ja

” – Jos ISIS poistetaan niin poistuuko ongelma? Ei poistu.”

Al-Taeen sanat ”Olisi mukava asua paikassa, jonne kokee kuuluvansa” kertovat aika paljon siitä, miten hän, hyväosainen Suomessakin, kokee kuitenkin ulkopuolisuutensa ja sen, ettei ole itse valinnut lähtemistä pois synnyinmaastaan Irakista. Al-Taee toivoo: ”Olen elämäni aikana menettänyt rauhan niin usein niin monessa paikassa, että en haluaisi samaa Suomelle. Saan itse eniten siitä, että Suomessa on turvallista elää ja olla.”

Se on ainoa lääke terrorismiin, että ”on turvallista elää ja olla”. Kuka tulevaisuutensa valoisana näkevä, itseään kehittävä, innoissaan oppiva ja taitojaan kartuttava nuori, joka saa elää omana itsenään, mistään syystä syrjityksi joutumatta, lähtisi itsemurhapommittajaksi? Ne meistä, jotka joltakin lapselta tai nuorelta sen tulevaisuuden estävät, ovat hirviöitä. Ennennäkemättömällä tavalla sellaisesta käytöksestä on kuitenkin nyt tullut muoti-ilmiö. Syy on vain meidän, toimintakykyisten ja puhetaitoisten aikuisten Euroopassa.

Kun elettiin 1960- ja 70-lukua, eivät suomalaiset poliitikot ja päättäjät lietsoneet sotaa. En usko sen johtuneen pelkästä rähmällään olosta Neuvosliittoon päin. Luulen tuolloin eläneen vielä vanhanajan sivistysporvareitakin, jotka näkivät köyhän ja vähäosaisen ihmisen luonnollisia tarpeita omaavana elävänä olentona. He tajusivat koko kansan, jos ei suorastaan ”hyvän”, niin kuitenkin inhimillisesti siedettävän, elämän takaavan myös rikkaiden turvallisen porskuttamisen ja rikastumisen yhteiskunnassa. No, ne päättäjät olivat ihmisten yhdenvertaisuuden ja rauhan miehiä ja naisia tuolloinkin vain puheissaan, teoillaan he alkoivat nävertää perustaa kestävältä ja syrjimättömältä hyvinvointiyhteiskunnalta. Sen kehityskulun kauas taaksepäin sivistyshistoriassa aikovat nykypäättäjät täydellistää. Heitä voi kehua siitä, että nyt ovat puheet ja teot ryhdikkäästi samassa linjassa. Enää Suomi ei kai virallisesti halua rauhaa eikä ihmisoikeuksia. Nyt on kotimaassamme vain kansalasiyhteiskunta puolustamassa globaalia solidaarisuutta joukkovoimalla: punavihermädättäjäsuvakit, anarkistit, harvat hyväosaiset ihmisoikeustaistelijat, lähimmäisenrakkauden käytäntöön tahtovat uskovaiset ja äärimmäiseen osattomuuteen työnnetyt, joilla on vielä voimia toimia.

Muistan mummini tutussa, rauhallisessa ja turvallisessa puheessa muuttuneen äänenvärin, siinä heikkona kuuluneen, yhä vuosikymmenten leppoisan elämän jälkeenkin mielen pohjalla häilyvän kauhun, jotenkin luihin ja ytimiin tunkeutuvan, kun hän joskus tv-uutisten näyttäessä konfliktiuutisia huokaisi: "Kun ei Suomeen koskaan enää tulis sotaa!”

Sotaan valmistautuminen varmistaa sodan syttymistä. Jos tahdot rauhaa, rakenna rauhaa!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat