*

MarjattaLaiho Jokainen ei ole hyvä jossakin – mutta kelpaa silti ihmiseksi.

Rakas hallitus, avoin kirje Sinulle

Olen aikonut osallistua Globbareiden Veroparatiisi-vetoomukseen, jota on tarkoitus saada mahdollisimman moni kansalainen lähettämään hallituksen talous- ja veropolitiikasta vastaavan talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenille sekä valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Pekka Haavistolle. Sen sanoman voi lukea täältä: http://www.globbarit.fi/osallistu/kampanjat/veroparatiisimatkat/vetoomus...

Olen pähkäillyt alkuvuoden, minkä oman viestini liittäisin tuohon asiantuntevaan tekstiin verovälttelyn saamiseksi kuriin. Saamattomuudessani en ole onnistunut sellaista rustaamaan. Siksi laitan tähän pötköön ajatushimmelini osaset, siinä puhuttelumuodossa kuin aioin ne asianomaisille ministereille kullekin henkilökohtaisesti osoittaa, nyt myös nähtäväksi kaikille muille. Olkaa hyvät!

Arvoisa ministeri

Käännyn Sinun ja kaikkien ministerikollegojesi puoleen mitättömänä kansalaisena, joka on sattuman oikusta saanut tehdä yhtenäisen työuran vaatimattomalla, mutta kaikitenkin kohtuullisella ja elämiseen riittävällä palkalla. Kasvoin aikuiseksi sinuttelu-Suomessa 1970-luvun alussa, ja haluan noudattaa hyviin tapoihin kuuluvaksi oppimaani käytäntöä. Toivottavasti et pahastu.

Professori Sixten Korkman sanoo kirjassaan Talous ja utopia (s. 52): ”…kukaan ei voi tietää, mikä on yhteiskunnan ’aito’ tavoitefunktio.” Suomen virallinen tavoitetila määritellään joka neljäs vuosi hallitusohjelmassa. Demokratian periaatteiden mukaan se asettaa aina aikanaan ”aidon” tavoitteen. Te tämänhetkiset valtioneuvoston jäsenet olette mielestäni laatineet mainioita ohjelmia ja selontekoja. Kiitos siitä!

Näkemys kansakunnan utopiatilasta voi kestää varsin samanlaisena eduskuntakaudesta toiseen, vuosikymmeniäkin. Keinot, joilla päämäärään pyritään, sen sijaan näyttävät sammakkoperspektiivistäni heittelehtivän holtittomasti laidasta laitaan, ja toteutus jäävän joka kerta puolitiehen päättäjien vaihtuessa. Eniten ihmetyttää se, ettei vähäisimpiä, mutta suuren kansalaisjoukon arkielämään vaikuttavia epäasiallisuuksia yhteiskunnan toiminnassa pystytä poistamaan. Kansanperinteen mukaisesti näyttää käyvän jatkuvasti niin, että peittoon tarvittava jatkokappale leikataan sen toisesta päästä pois…

Laillisuuden ajan katsotaan länsimaissa alkaneen Magna Cartan säätämisestä 1200-luvulla. Kapinaan nousseet vasallit pakottivat Englannin kuninkaan allekirjoittamaan säädöskokoelman, joka lopetti kuninkaan itsevaltiuden ja muun muassa takasi kansalaisille omistusoikeuden. Hallitsijan oli myös siitä lähtien kutsuttava koolle parlamentti hyväksymään verot, eikä hän voinut enää määrätä veroja kannettavaksi kulloinkin käymänsä sodan tarpeiden mukaan.

Noista ajoista Eurooppa on kehittynyt enemmän tai vähemmän toimivien demokratioiden maanosaksi. Euroopan valtiot voivat edelleen kehittää konstituutioitaan ja arkielämän järjestämiskäytäntöjään YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen sekä Euroopan unionin sopimusten ja säädösten puitteissa. Tieteellinen käsitys olevaisuudesta, jossa elämme, voi olla täynnä aukkoja, Thomas Nagelin sanoin ”arvauksenomainen ja luonnosmainen” (http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Evoluutioteoriaa+on+opetettava+k...), mutta vain tieteen uusimpien, yleisesti ”todellisiksi” hyväksyttyjen ilmiöiden perustalle voidaan rakentaa kestävää tulevaisuutta ihmislajille ja planeettamme muulle monimuotoiselle eliöstölle.

Hjalmar Söderberg on kirjoittanut:

”Ihminen haluaa olla rakastettu
sen puuttuessa ihailtu
sen puuttuessa pelätty
sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.
Sielu jäätyy tyhjiöissä ja haluaa olla kontaktissa
mihin hintaan hyvänsä.”

Näistä ihmiselle luontaisista, lajityypillisistä yhteisöelämän haluista ei mahtavinkaan hallitsija ole vapaa. On masentavaa, kuinka vähän suurvaltojen johtajien joukossa on rakkautta janoavia. Ihailua havittelevatkin vaikuttavat harvinaisilta. Pelätyn paikka tuntuu olevan se, joka kiehtoo useimpia. Ne, jotka eivät sille väkivalloinkaan yllä, tyytyvät täydellistämään inhottavuuttaan.

Olen ylpeä saadessani elää maassa, jonka valtionhallinnossa ei juurikaan toimi ylenkatsotuksi tai pelätyksi itseään tyrkyttäviä henkilöitä – eikä erilliseen todellisuuteensa sulkeutuneita, ”toiselta planeetalta” peräisin olevine pyrkimyksineen, jotka usein toimivat tuhoavasti luontoa tai ihmisyhteisön kukoistusta kohtaan.

Pyydän Sinua Suomen hallituksen ministerinä kaikissa toimissasi edistämään sitä, että oman lajimme elämä voi jatkua mukavalla taivaankappaleellamme luonnonlakien puitteissa – siis sopeuttaen ihmisten lait siihen toimivaan ja nyt ympäristötuhon uhkaamaan todellisuuteen, jossa niitä sovelletaan.

Uskoin pitkään, että ihmiskunnalla on yhteisiä tavoitteita, joihin jokainen asiaan perehtyvä ihminen haluaa pyrkiä: luontoympäristön kestävyys, ihmisarvon loukkaamattomuus, päätöksenteon demokraattisuus, tieteen ja taiteen luova vapaus sekä huolenpito jokaisesta yksilöstä. Viime aikoina on yhä pelottavammin alkanut käydä ilmi, ettei ihmiskunnan enemmistö olekaan sitä mieltä, että ”kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan”, kuten YK:n yleiskokous vuonna 1948 päätti ”kaikkien kansakuntien tavoiteltavaksi yhteiseksi ohjeeksi”.

Eri puolilla maailmaa on käynnissä päinvastaisia kehityskulkuja, jotka johtavat milloin minkin ihmisryhmän syrjintään käsittämättömän julmasti, yleisten kansalaisoikeuksien kaventamiseen tai peräti sodankäyntiin. Euroopan unionimme jäsenvaltioissa esiintyy avointa ja jopa valtiojohdon hyväksymää ihmisoikeuksien loukkaamista. Koti-Suomessamme olen alkanut hätkähdellä omassa ystäväpiirissäni kuulemiani kannanottoja universaaleja ihmisoikeuksia vastaan, ja pelkään niiden olevan heikkoja signaaleja jostakin paljon pahemmasta.

Toisaalta mieltäni on sykähdyttänyt urheiluselostusten ja tosi-tv:n pudotuspelisarjojen tunnelman muuttuminen häviäjää halveksien ivaavasta ymmärtäväisen kannustavaksi. Mediaviihteeseen tullut myönteinen sävy ei enää mässäile joidenkin alentamisesta ja ulossulkemisesta saatavilla kikseillä, vaan iloa tuo kepeä leikittely.

Jos tässäkin on kyse nykypäivinä yleisestä kaiken polarisoitumisesta ”kehittyneissä” yhteiskunnissa, on hyvin tärkeää, että mielipidevaikuttajat tekevät selväksi, ettei ihmisarvosta ole mahdollista tinkiä millään verukkeella. Olethan mukana ylläpitämässä oikeaksi tuntemiasi arvoja ja edistämässä niiden toteutumista käytännössä?

Hyvän radalle, joka johtaa ihmiskunnan säilymiseen hengissä luonnon osana ja mahdollistaa lajimme tietoisen kulttuurievoluution tulevaisuutensa tekemiseksi älymme kehitystason arvoiseksi, ei ole  ollut suurta tunkua veturiksi. Euroopan unioni on ottanut tavallaan johtoroolin, hieman ponnettomasti ja jahkaillen, mutta kuitenkin pitäen yllä tiukentuvia ympäristö- ja ihmisoikeusnormeja. Valitettavasti tästä asemasta näyttää nyt olevan kasvavaa intoa vetäytyä syrjään ja määritellä jotkin perustavanlaatuisetkin ihmisoikeudet ”valtioiden sisäisiksi asioiksi”, niin EU:n sisällä kuin ulkopuolella. Ekosysteemimme pelastamisessa ei ole aikaa antaa periksi missään päästörajoituksissa myöskään muun maailman toimijoille, joilla on suuri halu mellastaa vastuuttomasti ympäristön ehdoista piittaamatta. Unionin sisäiset, kohtuullisen hyvällä tasolla olevat ilmasto-, ruokaturva- ja työelämänsäännökset ovat uhattuina Transatlanttisissa vapaakauppa- ja investointisuojasopimusneuvotteluissa (TTIP) USA:n kanssa. Demokratia on vaarassa joutua toimivallattomaksi kasvottoman talouskoneiston taustatueksi.

Suomen osuus niin köyhyyden poistamisessa, ilmastotalkoissa kuin ihmisarvon kunniaan saattamisessa ihmisten yhteisenä arvona ei ole vain maamme koon mukainen ”nolla pilkku jotakin prosenttia” kaikkien valtioiden yhteisvastuusta. Meillä on taitotietoa, taloudellisia varoja ja ennen kaikkea päteviä ja sydämestään rehellisesti toimivia ihmisiä rauhan ja kestävän kehityksen lähettiläiksi suhteellisesti enemmän kuin monilla mailla. Jokainen tulevaisuuden turvaamiseen käytetty euro missä tahansa on tuottava sijoitus Suomenkin tulevaisuuteen, myös talouselämän kannalta. Viimeisen vuosisadan aikana , sotakatastrofeja lukuun ottamatta, on länsimaisten yhteiskuntien toiminnan rahoitus sujunut jotensakin joustavasti. Verotuksen rakastaminen ja korruption kavahtaminen ovat hyviä vientituotteita, joiden kaupaksi saaminen sinne, missä niiden siunauksellisuutta ei vielä ymmärretä, turvaa Suomenkin oman kansantalouden kestävyyden.  

Toivon Sinun maailman tämän hetken päättäjiin kuuluvana harkitsevan tarkkaan, ennen kuin annat suostumustasi yhdellekään taka-askelelle jo ”saavutetuista ihmiskuntaeduista”. Ensi vaalien äänimääräsi ei paina paljon tulevien sukupolvien mielessä, kun he katsovat historiaan tutkaillen, ketkä siellä järjestivät heidän elämänsä sellaiseksi kuin se aikanaan on. Haluathan näkyä tältä vuosikymmeneltä sankarillisena ja rakastettuna paremman maailman rakentajana, etkä kohtalokkaana jarruna järkeville toimille?

Näillä resursseilla, mitä ihmisellä on Suomessa, EU:ssa ja maailmassa, ei voi olla ylivoimaista järjestää elämän välttämättömyyksiä siten, ettei yksikään planeetallamme asuva ihminen tunne missään elämänsä tilanteessa joutuvansa umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä. Ihmiselämän tarkoitus on leikki. Englannin kielen sana ”play” kattaa niin urheilupelit, älypelit, näyttelemisen, soittamisen kuin lasten leikin. ”Pelisiirto” on myös tieteellinen läpimurto tai taideteoksen luominen – kumpikin vie ihmisen tietoisuuden uuteen asetelmaan – peli etenee, leikki jatkuu, kulttuuri kukkii. Voit toimia tämän leikin mahdollistajana ja suoda sen kehittyä yhä edelleen antoisammaksi niin jokaisen yksilön kuin koko ihmisten yhteisön tasolla.

Viisautta päätöksiisi kehys- ja budjettiriihipeleissä ja iloista viimeistä hallitusvuotta Sinulle, ministerini!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Mainio teksti! Luulisi vastaavanlaiseen esitykseen kaikkien yhtyvän. Mielestäni siihen raharikkauteen pyrkiminen on esteenä onnelliseen elämään.

Toimituksen poiminnat