MarjattaLaiho Jokainen ei ole hyvä jossakin – mutta kelpaa silti ihmiseksi.

Naisen uskottava puolustuskyky

Tanskalaisista (52 %), suomalaisista (47 %) ja ruotsalaisista (46 %) naisista suurempi osa kuin sisaristamme muissa EU-maissa kohtaa väkivaltaa 15 vuotta täytettyään. Provosoimmeko me olemuksellamme tai käytöksellämme aggressiivisuutta lähimmäisissämme? Onko puolustuskykymme uskottavuus rapautunut huomaamattamme? Vai onko sellaista koskaan ollut?

Eikö neitsyt–äiti-myyttiin ollutkin sisäänrakennettuna ajatus miessuojelijaansa säyseästi tottelevasta vaimosta, jota ”ei tarvitse” kurittaa? Väkivalta on totaalisen käskyvallan haltijalle tarpeetonta. Avuton hento nainen voitiin ylistämällä alistaa nyrkin ja hellan väliin. ”Heikomman sukupuolen” sopimattoman käytöksen yllä häilyi aina nyrkin uhka, mutta yhteisöllinen paine vaati urhoollista urosta suojaamaan naarastaan ulkopuolisilta vaaroilta ja ”pitämään kuin kukkaa kämmenellä”. Hellää kukan hoitoa esiintyi juhlapuheiden lisäksi usein, ainakin naisten itsensä kertoman mukaan, myös erityisen paljon voimia omaavien ja käyttävien miesten vaimojensa kohtelussa, esimerkiksi urheilusankareilla.

Kun astuimme ulos neitsytsiveysvyöstä ja äitihaarniskasta, jouduimmeko samalle taistelukentälle miesten kanssa maailmaan, jossa väkivalta on kelpo väline niin mihin tahansa päämäärään pyrkimisessä kuin viihdekäytössäkin? Onko mies, joka kokee naisen muutenkin kaikin puolin tasavertaiseksi toimijaksi, herkempi lyömään kuin entinen ”vahvemman sukupuolen” voimistaan vastuullinen jäsen? Vai onko kysymys ainoastaan avoimuuden lisääntymisestä ja naisten uskalluksesta kertoa uhrikokemuksistaan, jotka eivät enää kompromettoi kokijaansa kuten virkavalta tuntuu edelleen toivovan.

Yhä vielä poliisi varoittaa vetoavasti siitä, ettei naisten pitäisi pukeutua liian paljastaviin vaatteisiin, ei ainakaan illalla juhlista kotiin palatessaan. Tällaista poliisisetää katselin televisiossa 1960-luvulla nuorena tyttönä, jota 12-vuotiaasta alkaen olivat alkaneet häiritä juopahtavat kadulla kulkevat mieshenkilöt, keskellä kirkasta päivääkin. Jokin vuosi sitten ihailin Lutkamarssilla kanssasisaria, jotka kulkivat pelkissä kauniissa pitsialusasuissa tai vastaavissa. Minulla oli vähän polven alle ulottuva hihaton mekko ja nolotti, kun tunsin itseni lähes alastomaksi. Pukeudun edelleen kuusikymppisenä yhtä provosoimattomasti kuin teini-iässä. Se ei ole estänyt minua joutumasta satoja kertoja ventovieraan väkivallan kohteeksi kadulla. Onneksi pahimmillaan minut on heitetty muutaman kerran nurin jalkakäytävälle tai tyrkätty ojaan ja kerran hakattu päätäni talon seinään. Toistaiseksi olen selvinnyt vähin ruhjein. Ainoallakaan kerralla kukaan tapahtumapaikkaa kohti tulossa ollut jalankulkija ei olet nähnyt mitään, eikä kuullut huutoani.

Ihmisoikeuksiin ei ole mitään poikkeusta pukeutumisen perusteella. Epäsiisti tai tilanteeseen, esimerkiksi hautajaisiin, sopimaton pukeutuminen saa herättää pahennusta, mutta ei oikeuta väkivaltaan. Ääritapauksissakin vaaditaan lisäksi häiritsevää käytöstä, että järjestyksenvalvoja voi poistaa henkilön paikalta. Puku, puhe tai muu ”ärsyttävä” esiintyminen voi saattaa yksilön noloon tilanteeseen, voittajaksi sanasodassa, ihailluksi tai inhotuksi, mutta se ei ”aiheuta” fyysisen koskemattomuuden loukkaamista. Väkivallasta vastaa aina yksin sen tekijä.

Sukupuolten tasa-arvon suppea saareke Pohjois-Euroopassa antaa kai kovin vääristyneen kuvan siitä, miten miehet ja naiset pääsääntöisesti elävät keskenään maailmassamme. Siis ruusuisemman kuin todellisuus on. Namibialaiset feministit yrittävät vasta muuttaa vallitsevaa käsitystä miehen eittämättömästä oikeudesta hallita ”naistaan” väkivalloin. Koska tuo harha edes periaatteellisesti oikaistiin meidän kulttuurissamme? 1800-luvulla? 1900-luvun alussa? Satakunta vuotta sitten Namibiassa työskenteli Suomen lähetysseuran naislääkäri. Olisi siellä asennemuutos saattanut päästä alkamaan vähän varhemminkin. Ei meilläkään ole rintoihin paukuttelemista niin kauan, kun heterosuhteen miespuolinen jäsen voi kertoa: ”Muija rupes taas vittuilemaan ja se sano yhden kerran liikaa pahasti musta, ja sit mä mottasin. Enhän mä osaa sanoo asioita yhtä kierosti kun se, mä häviin aina puhumiset.”

Tuollaiseen urosta kastroivaan verbaaliseen lahjattomuuteen voitaisiin saada apua vain pojille suunnatulla puhetaidon opetuksella kouluissa. Väittelyharjoituksissa pojat voisivat mitellä sanan säilällä turvallisesti ilman pelkoa tytön terävän kielen puuttumisesta puheeseen. Lisäksi voitaisiin aseistaa, yhteiskunnan tuella, kaikki naisihmiset kaasusumuttimilla, meluhälyttimillä ja muilla mukavilla itsepuolustusvälineillä. Tällöin olisi huolehdittava naisten riittävän itsepuolustustahdon ylläpidosta. Joka mimmin olisi oltava valmis suojelemaan koskemattomuuttaan voimakeinoin. Näin molemmat sukupuolet olisivat lopulta suunnilleen tasavertaisia taistelukumppaneita niin fyysisissä kuin henkisissä kamppailuissa.

Vai…

Olisiko paras yksinkertaisesti alkaa kasvattaa lapset tajuamaan, että väkivalta on aina huono juttu? Lapualaisoopperassa lauletaan: ”vain heikko käyttää väkivaltaa.”

Hjalmar Söderbergin sanoin:
”Ihminen haluaa olla rakastettu 
sen puuttuessa ihailtu
sen puuttuessa pelätty
sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.
Sielu jäätyy tyhjiöissä ja haluaa olla kontaktissa
mihin hintaan hyvänsä.”

Niin tavallisissa kaduntallaajissa kuin maailman vallanpitäjissä on liikaa kolmannen ja neljännen säkeen tunteiden kohteeksi halunneita. Aloittaisimmeko vallankumouksen ruohonjuuritasolta? Kerrotaan kanssaeläjille ja keisareille, että inhoamme ja ylenkatsomme niitä, jotka tekevät itsensä pelottaviksi. Haluamme kohdata ihmisiä, joita voimme ihailla, kunnioittaa – ja silloin myös rakastaa. Kaikki mikä tunteessa on pelkoa, on poissa rakkaudesta. Sanotaan, että valta turmelee. Väkivalta turmelee aina tekijänsä. Olisimmeko kaikki turvassa, uskottavasti, kun eläisimme järkevästi ja väkivallattomasti tällä planeetalla elämistä rakentaen?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ei Nainen ole luotu mönkimään mudassa pyssy kainalossa. Armeija saattaa vahingoittaa fyysisesti naisen elimistön! Aiheesta kirjoitukseeni linkki, jos sallitte?

Olkaa hyvä! Пожалуйста! :

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151939-nais...

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Eilen Henry Laasasen piti väitellä elokuvaohjaaja Jari Halosen kanssa Apollo-klubin suuressa väittelyillassa. Väittely tyssäsi siihen, että paikan vahtimestari ei päästänyt Halosta sisään, vaan vaati tältä pääsymäaksua, ja syntyneen vättelyn seurauksena syyllistyi Halosen mukaan lievään pahoinpitelyyn.

Mistä tämä johtuu?

Siitä, että kun ihmiset ovat humalassa, niin heidän sosiaalinen käyttäytymisensä muuttuu, ja heistä tulee uppiniskaisia riidanhaastajia. Tällainen uppiniskainen riidanhaastaja ei noudata selvien ihmisten sosiaalisia käyttäytymistapoja, vaan he vänkäävät ja vänkäävät mistään välittämättä, ja ainoa keino heidän käyttäytymisensä muuttamiseen on käyttää väkivaltaa ja pakkoa eri muodoissaan.

Tämä vuoksi ravintoissa ovat portsarit. Ilman heitä ei juominen suuressa joukossa olisi mahdollista.

Ja kun miehet juovat viinaa 80 % kaikesta viinasta Suomessa, niin he ovat tottuneet käyttäytymään viinanjuontiin soveltuvalla tavalla. Eli, tarvittaessa käyttämään voimakeinoja toisen pään kääntämiseksi.

Sitten kun naiset juovat viinaa yhtä paljon, kuin miehet, niin sitten naisetkin käyttäytyvät yhtä luontevasti väkivaltaan turvautuen, kuin miehet.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Muistakaa syödä ennen ryyppäämistä, viina ei muutu rähinäviinaksi niin helposti.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tuossa on muuten kolmaskin mahdollinen selitys johon eräs brittitutkimuskin viittaa. Kyseisen brittitutkimuksen mukaan nimittäin noin 75% perheväkivaltatapauksista väkivalta on ollut molemminpuolista. Tämä saattaisi viitata siihen, että kyse on monasti tappelusta, ei yksipuolisesta pahoinpitelystä - luultavimmin vielä useinmiten humalaisten tappelusta. Samaan viittaavat myös miesten kokemaa väkivaltaa kartoittavat tutkimukset joiden mukaan miehet kokevat miltei yhtä paljon väkivaltaa kotonaan kuin naiset. Samoissa tutkimuksissa naisten asenne väkivallan käyttöön oli selvästi myönteisempi kuin miehillä.

Kaikki väkivalta on liikaa. Olisikin tärkeää, että tutkitaan mistä varsinaisesti on kyse ja ratkaistaan ne ongelmat mahdollisimman hyvin tosiasioihin nojautuen, ei vain aatteellisista ennakkoasetelmista kumpuavien ratkaisukeinojen avulla.

Vastoin joidenkin hellimää käsitystä naiset eivät ole vain uhreja vaan kummankin sukupuolen joukossa on sekä väkivaltaa karttavia että sitä harjoittavia yksilöitä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Voisi selittää sen, miksi EU-tutkimuksessa Puolassa ja monissa vanhoillisissa maissa on vähän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Siellä naiset eivät juo. Briteissä taas naisten humaalahakuisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Surullinen tosiasia on, että on olemassa ihmisiä, joiden kanssa ei voi puhua, neuvotella tai järkeillä mistään. Kyl mua ainakin on väkivalloin kohdeltu tarhassa, peruskoulussa ja intissä. Sen lisäksi baarissa on tultu haastamaan riitaa. Muuten Tampereella olo onkin ollut säyseintä aikaa koko elämässäni. Korkea koulutus johtaa piireihin, joissa ei tarvitse riehua. Tämä oli päivänselvää jo peruskoulusta lukioon mentäessä, ja sitten taas armeijaan laskeutuessa. Hyvänä neuvona varmasti myös naisille: hengaa oikeissa piireissä.

Tilanteet on helppoja. Ensin lasket, voitko voittaa haastajan, sitten lasket seuraamukset, onko ne vältettävissä vai ei, ja kolmanneksi teet päätöksen näiden kahden avulla, mikä on yleensä se, että poistut paikalta. Se toimii joka kerta, paitsi intissä, koska kassulta ei voinut poistua.

Case studyna olin Henry's pubissa kun joku tuli kaverinsa kanssa, jolla oli jo tuoli kädessä, sanomaan mulle, että mä ärsytän hänen kaveriaan läsnäolollani ja he haluavat tapella. Jätin viereisen naisen siihen yksin juttelemaan näille ihan kuin siinä Ketosen ja Myllyrinteen "mitä hompit" -sketsissä, ja poistuin baarista. Sanoin vain pokelle, että tuolla on joku tuoli kädessä riehumassa. Kakunpala. Jos olisin lähtenyt vastaamaan haasteeseen, niin tuloksesta huolimatta poke olisi lopussa istunut kaikkien meidän kolmen päälle, ja pahimmillaan menisi joku olkapää tms. rikki. Julkisessa taistelussa ei ole koskaan voittajaa. Vain riittävän eristetyssä tilanteessa voi taistella takaisin, ja silloinkin se on useimmiten huonompi vaihtoehto kuin poistua alueelta, koska hävitessä voi hävitä kokonaan. Ja luulisi, että todennäköisyydet törmätä erittäin juoksukykyiseen pahantekijään on aika marginaalinen loppujen lopuksi. Riidan haastaminen korreloi enemmän alkoholismin, tupakoinnin ja muun epäterveellisen kanssa, kuin maraton juoksemisen ja urheilun, poislukien jääkiekko.

Jos naisten käyttäytymisestä pitäisi puolustuksellinen virhe hakea, niin se on se, että pidetään huonoja kenkiä, joilla ei voi juosta lujaa. Poliisi on siis ihan oikeassa neuvomaan pukeutumisesta, mutta se vain neuvoo väärin perustein. Jos on tarkoitus ryöstää tai pahoinpidellä joku kadulla, niin ryöstätkö sen joka potkaisee sinua teräskärkisellä maiharilla polveen ja juoksee sitten karkuun, vai sen, joka kompuroi jo valmiiksi korkkareissaan polanteisella jalkakäytävällä? Toinen on tilannetaju ja suunnitelman B puuttuminen. Ihmisiä pitää osata lukea: mistä ne tulee, paljon niillä on kiinni yhteiskunnassa ja elämässä, millaiset suhteet niillä on läheisiinsä jne. perusjuttuja. Jos kaveri omistaa 10000 osaketta UPM:ää, niin ei se ole tekemässä yhtikäs mittään - Exceli käy päässä vaan taukoamatta. Nokittelemalla myös haastetaan keskustelussa ja kerätään reaktioita. Jos toinen on väkivaltaan taipuvainen, sen voi aistia reagoinnista varpaille astumisesta keskusteluissa, jossa perusteluiden sijaan saat uhkauksia tai ilmeitä tai muuta. Sen lisäksi pitäisi kaikissa tilanteissa olla tietoinen mihin on menossa, ja miten poistutaan. Mitä järkeä on mennä tuntemattomien autoihin, tai tuntemattoman luokse jonnekin kauas, mistä ei osaa omin voimin keskellä yötä räjähtää edes pois? Tuntemattoman kyytiä turvallisempaa on oikeasti juosta sinne kotiin, tai odottaa tunti sitä bussia.

Useimmissa kamppailulajeissa korostetaan konfliktin välttämistä, mutta sehän on oikeastaan taito, joka opitaan peruskoulussa ja intissä tulkitsemalla ihmisiä. Baarissa ja kadulla voi jatkaa harjoituksia. Itsepuolustus on loppujen lopuksi siis hyvin turhaa, kun toimii oikein. Eihän karhua kohdatessakaan neuvota taistelemaan se karhu kumoon? Siitäkin saa varmaan syytteen.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä mä useista asioista olen samaa mieltä, mutta mä henkilökohtaisesti en sairauksieni vuoksi voi juosta karkuun vaikka olisi mitkä Adidakset alla.
Se ei oikeuta käymään kimppuun. Itsepuolustustaitoja tosin olen kehitellyt ja normaali varovaisuus kuuluu elämään.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Suomessa vakiintui 1960 luvulla käytäntö, jonka mukaan rikollista ei saanut syytää, van toimittajan piti kuvata rikoksen tekijä uhrina, yhteiskunnan uhrina. Ankea lapsuus, köyhyys, ym.

Tämä sääntö muuttui vasta siten, kun Suomen tuli maahanmuuttajia. Muistan hyvin sen hämmästyksen, joka synti, kun tv toimittaja paheksui voimakkaasti maahanmuuttajia vastaan hyökännyttä miestä. Rikollisesta oli taas tullut syyllinen ja pahantekijä.

Tässä on vielä samaa ajattelua. Jos väkivallan uhri on mies, niin rikollinen on itsekin uhri, yhteiskunnan uhri. Muta jos uhri on nainen tai maahanmuuttajia, niin kyse on tekijän pahuudesta.

Antti Jokinen

"Onneksi pahimmillaan minut on heitetty muutaman kerran nurin jalkakäytävälle tai tyrkätty ojaan ja kerran hakattu päätäni talon seinään. Toistaiseksi olen selvinnyt vähin ruhjein. Ainoallakaan kerralla kukaan tapahtumapaikkaa kohti tulossa ollut jalankulkija ei olet nähnyt mitään, eikä kuullut huutoani."

Mitenkään aliarvioimatta kokemuksiasi mutta missä tällaista tapahtuu?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Ihan Suomessa tapahtuu tällaista.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Onneksi suomalaisten asenne väkivaltaa kohtaan on kiristynyt valtavasti viime vuosikymmeninä. Tämä tapahtui 80-luvun alkupuolella, kun voimassa oli vielä vanha avioliittolaki. Tuolloin piti olla jokin syy, että sai avioeron. Eräs läheiseni haki avioeroa alkoholisoituneesta miehestään. Tällöin nousi puheeksi myös miehen ajottainen väkivaltaisuus.

Tuolloin tuli ilmi, että väkivaltaisuus kelpasi avioeroperusteeksi vasta kun jälki todella pahaa. Töniminen ja avokämmenellä läpsiminen ei vielä riittänyt avioeron saamiseen. Viranomaisten mukaan tuollainen käytös tulkitaan käytännössä normaaliksi kurinpidoksi. Miehellä oli kuulemma jopa velvollisuuskin pitää akkansa kurissa.

Nykyään tuskin kukaan pitää humalassa kasvoihin läpsimistä hyväksyttävänä käytöksenä. Tällainen asenneilmapiiri oli kuitenkin vallalla vielä 80- luvulla tasa-arvon mallimaaksi kutsutussa Suomessa.

Onneksi avioliittolaki korjattiin. Tuskin kukaan kaipaa vanhaa lakia takaisin.

Käyttäjän MarjattaLaiho kuva
Marjatta Laiho

Työpaikan nettiyhteyksien varassa olen nyt vasta taas "langoilla" vähän kieli poskessa kirjoitetun naistenpäiväjuttuni julkaistuani.

Antti: Olen kokenut väkivaltaa lähinnä vain jalkakäytävällä tai liikenneterminaaleissa, muutaman kerran sisätiloissa esim. rappukäytävässä, jolloin kyseessä on ollut vähintään hyvänpäiväntuttu. On mielenkiintoista, että kun synnynnäinen lonkkavikani paheni erityisesti 1980- ja 90-luvun mittaan, alkoi vastaan hoiperrella päihtyneitä miehiä, joiden silmiin syttyi into heidän huomatessaan ontumiseni, ikään kuin päähän olisi iskenyt ajatus: "Tuo ei pääse edes minua karkuun, sen kimppuun uskallan käydä!" No, onneksi he sitten kaikki minua käsivarresta riepoteltuaan tai nurin työnnettyään hoippuivat matkoihinsa, ehkä sankarin olo rinnassaan?. Kun vuosituhannen vaihteen lähestyessä en enää pystynyt kävelemään ilman tukea ja aloin käyttää vakituisesti kävelysauvoja, nuo hyökkäykset harvenivat ja ovat loppuneet – toivottavasti – kokonaan muutettuani asumaan metroaseman viereen. "Liika avuttomuus" lienee turvatekijä harkintakyvyttömienkin häiriköiden keskuudessa.

Kuten edellä käy ilmi, en juokse karkuun. Kerran ennen kännykkäaikaa jouduin tilanteeseen, jossa humalainen, erittäin aggressiivisesti esiintyvä mies tuli kohti kulmauksessa, josta minulla ei ollut pääsyä pois. Valmistauduin silmänräpäyksessä mielessäni tulemaan mukiloiduksi, kenties vakavastikin vahingoitetuksi, raiskatuksi, ryöstetyksi jne. ja käännyin miestä päin ojentautuen melkein puolentoista metrin pituuteeni ja "pörhistäen höyheneni" rinta auki. Ruokaostoskassia roikottaen olin valmiina huitaisemaan sen miehen naamaan, kun muutakaan en voisi. Sanoin mahdollisimman arkipäiväisellä äänellä jotain tilanteeseen liittyvää, mutta hyökkääjälle odottamatonta. En muista, mitä se oli, mutta saattoi olla vaikka: "Varo ettet kompastu, kun sun kengännauhas on auki!" Mies pysähtyi hölmistyneenä, sopersi jotain vastausta sanomaani ja sitten vaihdoimme muutaman repliikin ennen kuin onnnuin rauhassa tieheni. "Nurkkaan ahdistettuna rottakin..."

Sari, olen samaa mieltä: asenteet ovat muuttuneet – mutta niiden pitää muuttua vielä valtavan paljon paremmiksi! Tiedän 1960-luvulta tapauksen, jossa viaton uusi sulho punastellen tunnusti oikeudessa harjoittaneensa haureutta naimisissa olevan naisen kanssa. Tuolloin eroon piti määritellä jompikumpi puoliso "syylliseksi". Naisen vanha avioliitto oli tullut tiensä päähän ja molemmat puolisot halusivat erota, ja tuon uuden seurustelukumppanin avulla se kävi näppärästi ilman vuoden asumuseroa. Ainakaan kertomansa mukaan uusi pariskunta ei ollut keskenään seksisuhteessa ennen papin aamenta, niin tiukka seksuaalimoraali oli siihen aikaan. Naimisiin päästyään he hankkivat heti yhteisen lapsen.

Haluaisin lakkauttaa kaikki armeijat. Tietenkin poliisia ja palokuntaa tarvittaisiin edelleen. Rauhanturvaajat tekevät valtavan arvokasta työtä, jota ilman ei tultane pärjäämään konfliktialueilla vuosikymmeniin. Varusmiespalveluksen voisi korvata kaikille pakollisella kansalaispalvelulla tai miksi sitä ikinä haluttaisiinkaan nimittää. Siihen osallistuisivat vakavastikin vammaiset kykyjensä mukaan ja ohjelmaan kuuluisi konkreettinen tutustuminen yhteiskunnan toimintaan: etteivät maahan pudotetut roskat katoa itsestään eikä vesi juokse hanasta luonnostaan jne. Niillekin, jotka eivät suorittaisi palvelusta varsinaisesti jossain hoitolaitoksessa, kuuluisi muutaman päivän harjoittelu sellaisessa. Eräänä pääasiallisen osallistumisen vaihtoehtona olisi edelleen asepalvelus halukkaille.

Meidän aivomme kykenevät parempiinkin ratkaisuihin kuin väkivaltaisiin. Hymyillään, kun tavataan!

Toimituksen poiminnat